|
|
Vaikka Gazan avustuslaivastokatastrofista on jo kulunut hieman aikaa, Turkin ja Israelin suhteet ovat yhä pohjalukemissa. Israel on kieltäytynyt pyytämästä anteeksi tapahtunutta ja Turkki on sulkenut ilmatilansa Israelin ilmavoimilta. Moni analyytikko Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa onkin pitänyt tilannetta ennennäkemättömänä maiden suhteissa ja merkkinä Turkin lähi-itäistyvästä suuntauksesta.
Onneksi toisenlaisiakin ääniä on kuultavissa. International Crisi Group julkaisi tänään Didem Akyelin mainion puheenvuoron, jossa hän muistuttaa Turkin Israelin-suhteiden ennenkin seuranneen kehitystä alueella (esim. 1967, 1980) ja että myös Turkin sekularistiset oppositiovoimat ovat tuominneet kovin sanoin Israelin toimet Gazassa. Samalla Akyel haluaa osoittaa, että Turkin toiminta alueellisena rauhanvälittäjänä ja esim. Iranissa on itse asiassa mukaillut “eurooppalaisia” toimintatapoja.
Akyelin mielestä Turkin suunta onkin yhä kohti Eurooppaa jo senkin vuoksi, että Turkin talous on täysin riippuvainen EU:n markkinoista, eikä Lähi-itä kykene tarjoamaan vakavasti otettavaa kilpailua esim. Turkkiin tehtyjen investointien saralla. Turkin viime vuosina kasvanut vaikutusvalta Lähi-idässä ei olekaan tulosta Israelin-vastaisista puheista tai maan hallituksen väitetystä islamismista. Oleellisempaa on ollut Turkin poliittisen painoarvon kasvu suhteessa sen eurooppalaisiin kumppaneihin sekä vahva ja vakautunut talous:
it is mainly the charisma of its EU negotiations, along with its economic achievements and the success of its democratic and secular system, which give Turkey a high profile and respect in the Middle East.
Vierailin vuonna 2005 Beirutissa keskustelemassa sikäläisten tutkijoiden kanssa mm. siitä, miten Turkki nähdään Libanonista käsin. Jo silloin Turkin esimerkkiä pidettiin mielenkiintoisena juuri kehittyneen ja suhteellisen vakaan demokratian sekä kehittyvän talouden takia.
Akyel mainitsee Turkin kesäkuussa solmiman vapaakauppasopimuksen Syyrian, Jordanian ja Libanonin kanssa. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä kirjoitin aikaisemmin Turkin toiminnasta ja vaikutusvallasta Balkanilla. Kyseiset maat ovat riittävän pieniä ja läheisiä, että Turkki voi saavuttaa todellista (lähinnä taloudellista) vaikutusvaltaa niissä, mikä ei ole realistista suuremmissa maissa kuten Irakissa tai Iranissa. Asiaa toki auttanee myös diskurssin muutos kansallisessa historiankirjoituksessa. Vaikka sekä Lähi-idässä että Balkanilla valtavirtainen historiankirjoitus (ja -opetus kouluissa) on yhä kovin kansallismielistä ja osmanien valtakausi tahdotaan nähdä yksinomaan orjuutena ja alistuksena, on keskusteluun tullut uusia sävyjä, jossa turkkilaisvalta voidaan nähdä myös suhteellisen vakauden ja taloudellisen kehityksen aikana.
Koska Turkin Lähi-idän suhteet ylittävät länsimaisen uutiskynnyksen paremmin kuin kehitys Balkanilla, onkin syytä kääntää katse taas hetkeksi Kaakkois-Eurooppaan. Turkki solmi alkuviikosta viisumivapautta koskevan sopimuksen Serbian kanssa. Lisäksi maidenvälisen vapaakauppasopimuksen odotetaan astuvan voimaan syyskuun alussa. Erdoğanin Serbian-vierailun ohjelmaan kuului myös Atatürk-kulttuurikeskuksen avajaiset Sandzhakin pääkaupungissa Novi Pazarissa.
Lomat on loppu ja jalkapallon MM-kisoissa aletaan viimein päästä vauhtiin. Jos joku matsi on innokkaalta fanilta jäänyt väliin, Youtubesta löytyy yllinkyllin koosteita tehdyistä maaleista, kiistanalaisista tuomioista ja muuten vain mieleenpainuvista hetkistä. Onkin valitettavaa, että Youtube on jo muutaman vuoden ajan ollut Turkin sensuuriviranomaisten silmätikkuna. Eikä vain Youtube. Siksi onkin mielenkiintoista, että olen Turkissa ollessani käynyt mm. PKK:n ja DKHP/C:n verkkosivuilla – molemmat ovat sekä Turkin että EU:n mukaan terroristijärjestöjä -, joilta löytyy yhtä jos toista materiaalia, jossa on mm. yllytetty väkivaltaan.
Youtuben rikos on ollut se, että sinne on pantu Turkin ensimmäistä presidenttiä Mustafa Kemal Atatürkiä solvaavaa materiaalia. Provokaatio tuntuu toimivan halutulla tavalla, koska Turkki estää pääsyn Youtubeen ja saa siitä hyvästä (ja aivan syystäkin) pyyhkeitä ihmisoikeus- ja ilmaisunvapausjärjestöiltä. BBC:n jutun mukaan erityisen ahkera Youtuben vihollinen on ollut Atatürkiläisen ajattelun yhdistys (ADD). Solvaaminen ja provosoiminen ei ole kovin rakentava tapa käydä keskustelua, mutta onko se riittävä syy sulkea/sensuroida kokonaisia julkaisukanavia? Entä mitäpä Atatürk itse sanoisi, jos olisi vielä elossa? Internet kun taitaa olla yksi nopeimmin kasvavista nykyaikaisen länsimaisen ajattelun levityskanavista ja sananvapaus sen kantavia periaatteita.
Myös Taloussanominen blogissa käsiteltiin hiljattain tätä aihetta.
Edit. Vielä yksi tuore kirjoitus samasta aiheesta. Tällä kertaa linkitettynä Turkin EU-pyrkimyksiin.
Lakkautetun kurdipuolue DTP:n entinen puheenjohtaja Ahmet Türk on taas syytteessä. Tilanne ei sinällään ole hänelle uusi ja samalla kun Türk sai uuden syytteen istanbulilainen tuomioistuin vapautti hänet toisesta.
Türkin viimeisin syyte tuli hänen 24. helmikuuta 2009, kolme päivää maailman äidinkielenpäivän jälkeen Turkin parlamentissa kurdiksi pitämästä puheestaan. Ankaralaisen syyttäjän mukaan Türk rikkoi puheellaan poliittisista puolueista säädetyn lain 81. pykälää. Kyseisellä pykälällä halutaan ehkäistä vähemmistöjen luominen ja siten kansakunnan yhtenäisyyden hajoaminen. Istanbulissa käsitelty tapaus liittyi väitettyyn PKK:n puolesta tehtyyn propagandaan. Tuomioistuin oli kuitenkin sitä mieltä, että Türkin syyskuussa 2006 lausumat ylisanat PKK:n julistamasta tulitauosta eivät täyttäneet rikoksen tunnusmerkkejä.
Voi hyvin olla, ettei Türkiä tulla tuomitsemaan tästä toisestakaan väitetystä rikoksesta. Oikeudenkäynnit ja tuomion uhka ovat kuitenkin vakava henkinen rasite. Ja jos syytteitä on pahimmillaan useita kymmeniä, uusia nostetaan koko ajan ja oikeudenkäynnit venyvät vuosien mittaisiksi, voi sillä olla monelle lannistava vaikutus. Jatkuvasti nostettuja syytteitä onkin käytetty jo vuosia etenkin vasemmistolaisia, ihmisoikeuaktivisteja sekä kurdiaktiiveja vastaan.
***
Ja toisinaan “väärän kielen” käytöstä jaetaan yhä tuomioita. Soveliain laki tähän näyttää olevan jo edellä mainittu puoluelaki. Paikallinen oikeus Midyatissa tuomitsi juuri kolme entisen DTP:n jäsentä kurdin ja syyrian käytöstä kampanjatilaisuudessaan vuoden 2009 paikallisvaalien alla.
***
Olen lähdössä vähäksi aikaa lomailemaan, joten Euroopan rajalla? palailee asiaan taas heinäkuun alkupuolella.
Epäonnistunut avustuslaivaston matka Gazaan on hallinnut uutisia Suomessakin ja herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Huomiota on herättänyt myös operaatioon osallistunut turkkilainen avustusjärjestö İHH. Israelin toimia puolustavat tahot ovat syyttäneet järjestöä terrorismiyhteyksistä, mutta tämä kritiikki on nojannut lähinnä Tanskan ulkopoliittisen instituutin julkaisuun (working paper) vuodelta 2006, jossa järjestölle on omistettu noin neljä sivua. Kyseisessä artikkelissa käytetty lähteistö ei kuitenkaan vakuuta – pääasiallinen lähde on yksi sivu eräästä ranskalaisesta raportista, minkä lisäksi viittauksia on muutamaan englanninkieliseen lehtiuutiseen.
İHH on epäilemättä mielenkiintoinen tapaus, ja sen taustalla vallitseva ideologia on vahvan islamilainen. Itse “löysin” kyseisen järjestön viitisen vuotta sitten muistaakseni johonkin Tshetsheniaan liittyvän jutun kautta. En kuitenkaan lähtisi julistamaan sen terrorismiyhteyksiä yhden raportin tai jonkin israelilaisen sivuston perusteella – etenkään, jos en olisi koskaan aikaisemmin kuullut siitä. Terrorismi on leima, jota käytetään liian keveästi ja josta on vaikea päästä eroon, vaikka se olisi lyöty väärin perustein.
Yigal Schleifer on julkaissut Christian Science Monitorissa artikkelin İHH:sta ja sen roolista tässä kriisissä.
***
Turkin vaikutusvaltaisin islamilainen ajattelija, omaehtoisessa maanpaossa asuva Fethullah Gülen on tuominnut Gazan seikkailun. Väite siitä, ettei Gülen olisi kuullut İHH:sta aikaisemmin ei kuitenkaan vaikuta uskottavalta.
Olen kritisoinut täällä, että Turkin ulkopolitiikasta on viime aikoina kirjoitettu kovin yksipuolisesti ja tavalla mikä ei mielestäni aina vastaa todellisuutta. Nyt vastaani tuli kuitenkin kaksi hyvää ja erilaista artikkelia aiheesta.
Steven A. Cook kirjoittaa Foreign Policyssa Turkin ja Yhdysvaltojen välisen suhteen tilasta ja haasteista. Artikkeli osuu siinäkin hyvään saumaan, että katastrofiksi osoittautunut (noh, näkökulmasta riippuen) Gazan avustusoperaatio on innoittanut islam- ja maahanmuuttokriittisiä piirejä jo julistamaan Erdoğanin ja AK-puolueen ulkopolitiikan ääri-islamistiseksi. Cookin kirjoituksen pointti tiivistyy hyvin seuraavassa kappaleessa (kursiivi minun lisäämä):
The easy temptation is to blame creeping Islamization for Turkey’s foreign-policy shift. There is no denying that there is an ideological component to much of Erdogan’s rhetoric, especially when it comes to Israel. However, the prime minister is not the architect of Ankara’s foreign policy; Foreign Minister Davutoglu is the man responsible for the country’s new international activism. Bookish, soft-spoken and extremely smart, Davutoglu is not an Islamist. Rather, he correctly perceived the role Turkey can play in a much-changed world. The structural changes resulting from the end of the Cold War, Europe’s continuing rebuff of Turkey, and the economic opportunities to the country’s south, east, and north have driven Davutoglu’s thinking, not the Quran. Moreover, despite the bitter political battle being played out in Turkey over the country’s political trajectory, there is general agreement across the political spectrum on the direction of Turkish foreign policy. Other Turkish governments might have been more cautious about the TRR deal, but they certainly would be seeking to maintain good relations with Iran, Iraq, and Syria, not to mention Russia.
Toinen mielenkiintoinen artikkeli koskee Turkin aktiivista politiikkaa Balkanilla. Kirjoittaja Anes Alic keskittyy Albaniaan, Bosniaan ja Kosovoon, mutta joukkoon voisi lisätä myös Makedonian. Kirjoittajan mukaan Turkki parantelee asemiaan Balkanilla edistääkseen EU-pyrkimyksiään:
For Turkey, recreating itself as the benefactor of the Balkans, on the periphery of the EU, is a useful way to secure closer cooperation with Europe and cement Ankara’s image as an indispensable geopolitical partner in the region. It is a strategy that essentially means that the EU must either embrace Turkey as a member, or face off against Turkey in the Balkans, and perhaps beyond.
Ajatusmalli toimii tiettyyn pisteeseen, mutta itse näen taustalla enemminkin seuraavat kaksi tekijää, jotka sitten mahdollistavat politiikan kehittämisen ja linkittämisen Turkin EU-pyrkimyksiin:
- Maantieteellinen läheisyys ja Turkin historialliset ja kulttuuriset siteet Balkanille
- Balkanin maiden koko (pieniä) ja kehittymätön talous
Turkin haaveet hegemoniasta Keski-Aasiassa kaatuivat juuri näiden tekijöiden puutteeseen. Maantieteellinen ja kulttuurinen välimatka oli liian pitkä eikä Turkilla ollut taloudellisia lihaksia osallistua vaikkapa Kazakstanin luonnonvarojen hyödyntämiseen. Balkanin pikkuvaltioissa Turkki voi kuitenkin olla hyvinkin merkittävässä roolissa niin talouden kuin politiikan saralla. Lisäksi alue on riittävän lähellä myös lukuisille pienille ja keskisuurille turkkilaisyrityksille, jotka hakevat uusia markkinoita lähialueiltaan.
Onkin mielenkiintoista miten vähälle huomiolle Turkin Balkanin-politiikka on Euroopassa jäänyt, etenkin kun ns. Länsi-Balkanin alue on alusta alkaen ollut yksi EU:n uuden ulkopolitiikan painopistealueista. Suomessakin olisi syytä tutustua siihen tarkemmin, jos alueelle aiotaan panostaa tosissaan (esim. suurlähetystön avaaminen Kosovoon ja Suomen merkittävä osuus EULEX-operaatiossa).
Kurdistanin työväenpuolue (PKK) ilmoitti tänään päättävänsä 13 kuukautta kestäneen tulitauon. Esimakua tästä on jo saatu viimeisen kuukauden aikana, kun järjestö on kiihdyttänyt iskujaan ns. aktiivisen puolustuksen nimissä – esimerkiksi vappuaattona PKK iski santarmiasemalle Tuncelissa (viisi kuollutta) ja viime viikonloppuna merivoimia vastaan Iskenderunissa (seitsemän kuollutta). Lisäksi PKK:ta Pohjois-Irakin Kandil-vuorelta johtava Murat Karayılan oli ehtinyt jo useamman kerran uhata tulitauon päättämisellä (esim. marraskuussa 2009 ja maaliskuussa 2010).
Mahdollisesti tätä päätöstä ennakoiden viime vuodet hiljaiseloa viettänyt Kurdistanin vapauden haukat (TAK) -järjestö ilmoitti jo tammikuussa valmiudestaan uusiin iskuihin. Entiseen tapaansa TAK uhkaa Turkin suurkaupunkien lisäksi myös maahan tulevia turisteja. TAK:ta on pidetty PKK:n aseellisen siiven, Kansan puolustusvoimien (HPG), entisen komentajan Fehman Hüseyinin (alias Bahoz Erdal) projektina. TAK kuitenkin tunnustaa Abdullah Öcalanin aseman PKK:laisen liikkeen johtajana.
PKK oli aiemmin esittänyt neljä vaatimusta, joiden toteutuessa “tulitauko” olisi jatkunut. Nämä vaatimukset olivat:
- PKK:ta vastaan tehtyjen aseellisten ja poliittisten operaatioiden keskeyttäminen
- Huhtikuun 2009 jälkeen vangittujen kurdipoliitikkojen vapauttaminen
- Abdullah Öcalanin siirtäminen kotiarestiin ensimmäisenä askeleena hänen ottamiseksi osaksi rauhanprosessia
- Kurdien ottaminen mukaan ratkaistaessa kurdikysymystä (ks. esim. bianet, The Economist)
Ehdot jäivät täyttymättä ja Turkin kesästä uhkaa tulla viimevuotista verisempi.
Turkilla olisi nyt muutakin miettimistä kuin kiihtyvät yhteenotot PKK:n kanssa. Kansanäänestys perustuslain muutoksista lähestyy ja pääoppositiopuolueen (Tasavaltalaisen kansanpuolueen, CHP) uusi johtaja, itsekin kurdi, Kemal Kılıçdaroğlu on tuonut toivoa uudenlaisesta, rakentavasta oppositiopolitiikasta. Väkivallankierteen kiihtyminen ja mahdolliset iskut suurkaupungeissa vain vaikeuttaisivat uudistuksia ja uhkaavat ajaa Kaakkois-Turkin niin taloudelliseen kuin sosiaaliseenkin alamäkeen.
Istanbulilainen tuomioistuin jakoi tänään tuomioita Engin Çeberin kuolemaan johtaneessa kidutustapauksessa. Elinkautistuomion saivat Metrisin vankilan apulaisjohtaja sekä kolme vanginvartijaa. Lisäksi neljä poliisia ja asian salailuun osallistunut lääkäri saivat lievempiä tuomioita. Ilokseni huomaan, että tapaus on ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen ja päätynyt jopa Iltalehden sivuille.
|
|
Uusimmat kommentit