Euroopan rajalla?
Viime kesänä julkaistiin laaja raportti, jossa tarkastellaan Turkin EU-jäsenyydestä eri EU-maissa käytyä/käytävää debattia. Raportti päätyy varsin masentavaan lopputulokseen. Turkin jäsenyydestä käyty julkinen keskustelu on joko olematonta (kuten esim. Suomessa) tai sitten tasoltaan luvattoman heikkoa. Sekä jäsenyyden kannattajat että vastustajat tuntevat Turkin huonosti, ja väittelyä sävyttävät virheellinen tieto, väärinkäsitykset ja silkat ennakkoluulot. Turkista ja Turkin ja EU:n suhteista tehty tutkimus ei julkisuudessa juuri näy. Raportti korostaa Turkin jäsenyydestä käydyn keskustelun tärkeyttä ja pyrkii omalta osaltaan osoittamaan keskustelun ongelmia ja näin parantamaan sen tasoa.
Luin raportin vasta äskettäin, mutta olimme päättäneet Lauri Tainion kanssa perustaa Turkkiin keskittyvän blogin jo viime syksynä, osittain raportissa mainituista syistä. Turkki tunnetaan myös Suomessa varsin huonosti, ja me halusimme Turkin tilannetta jo vuosia lähes päivittäin seuraavina Turkin tutkijoina osaltamme parantaa tilannetta. Ajattelimme myös, että olisi kiva vaihteeksi kirjoittaa myös rennompaa tekstiä, heittää ilmaan näkemyksiä ja tulkintoja.
Toivottavasti tämä blogi lunastaa odotuksemme, ja kykenemme jatkossa välittämään kiinnostuneille suomalaisille Turkissa käytäviä keskusteluita, kirjoittamaan osuvia ja mielenkiintoisia analyysejä ajankohtaisista aiheista sekä taustoittamaan maan joskus käsittämättömiltä tuntuvia käänteitä. Päämääränämme on myös pikkuhiljaa kerätä blogi-sivustolle yhä enemmän taustoittavaa materiaalia tilastoista linkkilistoihin.
Blogin käynnistys jäi Laurin harteille, itse kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa. Aika jännittävää. Päätin aloittaa juttusarjalla kurdikysymyksestä ja Pohjois-Irakiin tehdyn hyökkäyksen osin yllättävistä seurauksista.
Turkin hyökkäyksen jälkipyykki, osa 1
Turkin armeijan nopea vetäytyminen Pohjois-Irakista herätti monissa turkkilaisissa hämmennystä. He olivat odottaneet että operaatio kestäisi viikkoja, ehkä jopa kuukausia kuten 1990-luvun operaatiot. Armeijan esikunnan päällikkö Yaşar Büyükanıt ilmoitti kuitenkin, että Operaatio Aurinko oli suunniteltu lyhyeksi ja saavutti kaikki tavoitteensa. Mutta mitä mittavalla diplomaattisella ja sotilaallisella operaatiolla saavutettiin? Miksi tuhansia sotilaita lähetettiin rajan yli viikoksi?
Alle 300 taistelijan tappio tuskin heikensi PKK:ta kovin merkittävästi, sillä PKK:lla on arvioiden mukaan noin 5000 sissiä Turkissa ja sen lähialueilla. Kriittisten tarkkailijoiden mukaan Turkki saavutti operaatiolla kuitenkin monta pientä voittoa:
- Turkin johto ja armeija todistivat, että Yhdysvallat ja tärkeät Euroopan maat ovat Turkin tukena PKK:n vastaisessa taistelussa.
- PKK:n viime vuoden iskut herättivät paljon kaunaa Turkissa, armeijalta odotettiin vastahyökkäystä. Operaatio saikin sekä median että kansan kannatuksen.
- Armeija myös osoitti niin ystäville kuin vihollisille pystyvänsä toimimaan erittäin vaativissa oloissa.
- Siviiliuhreilta vältyttiin, vaikka alueella asuu myös siviiliväestöä.
- Turkki osoitti Pohjois-Irakin johtajille, että nämä ovat riippuvaisia Yhdysvaltojen tuesta, ja että Turkin sotilaallinen kiinnostus Pohjois-Irakiin rajoittuu PKK:n nujertamiseen.
- PKK:n tappiot todennäköisesti heikentävät merkittävästi sen kykyä toimia lyhyellä tähtäimellä.
Moni Turkissa kysyi, oliko mikään näistä “pienistä voitoista” riittävä peruste hyökätä Pohjois-Irakiin? Moni kriittisistä äänistä ei kyseenalaistanut itse hyökkäystä vaan sen rajoitetut tavoitteet ja keston. Turkissa olisi ilmeisesti riittänyt kannatusta laajemmillekin sotatoimille.
Kriittisimmän kannan ottivat yllättäen Kansallismielisen toimintapuolueen (MHP) puheenjohtaja Devlet Bahçeli ja viime vuosina yhä kansallismielisemmäksi muuttuneen kemalistisen Tasavaltalaisen kansanpuolueen (CHP) puheenjohtaja Deniz Baykal. Bahçelin mukaan operaatio olisi pitänyt viedä loppuun saakka kun kerran mentiin rajan yli.
Kansallismielisten oppositiojohtajien ja näiden kritiikistä kimmastuneen armeijan ylimmän johdon välille on kehkeytynyt julkinen suukopu, mikä on täysin ennennäkemätöntä. Armeija instituutiona on ollut lähes kaiken julkisen kritiikin yläpuolella, mutta nyt sen vankkoina tukijoina tunnetut oikeistolaiset ja kemalistit sättivät urakalla armeijan ylintä johtoa, joka vastaa leimaamalla kriitikot kansakunnan vihollisiksi, terroristeja haitallisemmiksi. Hallitsevan Oikeus- ja kehityspuolueen pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin kontolle on jäänyt armeijan toimien puolustaminen…
Tilanne on siis muuttunut radikaalisti siitä, kun armeijan esikunnan päällikkö Yaşar Büyükanıt kirjelmöi AKP:n politiikkaa vastaan viime keväänä. On mielenkiintoista seurata miten tilanne kehittyy.
