Euroopan rajalla?
AKP:n lakkauttaminen olisi sotilasvallankaappaukseen verrattava katastrofi Turkille. Mikäli perustuslakituomioistuin päättäisi lakkauttaa hallitsevan Oikeus- ja kehityspuolue AKP:n, kuten pääsyyttäjä Abdurrahman Yalçınkaya syytekirjelmässään vaatii, poliittiseen kenttään muodostuisi vakava tyhjiö, viime vuosina mukavassa kasvussa ollut talous ajautuisi ehkä kriisiin, ja Turkin ja EU-jäsenyydestä tulisi entistä kaukaisempi haave. Maltillisen massapuolueen lakkauttamisesta hyötyisivät lähinnä radikaalit islamistit ja demokratian vastaiset tahot.
Syytekirjelmä viime vuoden parlamenttivaaleissa 46,5 % kannatuksen saavuttanutta AKP:tä vastaan oli luonnollisesti Turkin viikon puheenaihe. Suurin osa kommentoijista niin lehdistössä kuin kansalaisyhteiskunnassa tuomitsi syytekirjelmän jyrkästi. Suositun Milliyet-sanomalehden vaikutusvaltainen kolumnisti Hasan Cemal leimasi sen sekularistien uusimmaksi vallankaappausyritykseksi. Suurpääomaa edustava TÜSIAD puolestaan julkaisi internet-sivuillaan lausunnon, jossa puolueiden lakkauttamiset tuomitaan monipuoluedemokratian vastaisiksi. Toki tilanteesta voidaan syyttää myös AKP:tä, esimerkiksi Turkin laajalevikkisimmän lehden Postan kolumnisti Mehmet Ali Birand katsoi, että syy kärjistyneeseen tilanteeseen on AKP:n itsepäisyys huivikysymyksessä.
Milliyetin Hasan Cemalin mukaan kyseessä on viimeisin erä valtapelissä, joka käynnistyi jo AKP:n vuoden 2002 vaalivoitosta. Pelaajina ovat usein sekularistisiksi valtion eliiteiksi niputetut tahot kuten siviilivirkamiehet ja sotilaat; pelin tavoite on syöstä AKP vallasta. Sekularistinen valtaryhmittymä on ollut huolissaan siitä, että AKP:n hallinnon ja EU-uudistusten myötä virkamiehistö ja armeija menettävät vaikutusvaltaiset asemansa, minkä pelätään johtavan Turkin hajoamiseen ja poliittisen islamin voimistumiseen.
AKP:n hallituksen ja sotilaiden väliset ristiriidat kärjistyivät muutamaan otteeseen jo maltillisen armeijan yleisesikunnan päällikön Hilmi Özkökin kaudella ja pahenivat jyrkästi kantaa ottavan Yaşar Büyükanıtin noustua hänen seuraajakseen vuonna 2006. Viime keväänä Turkki ajautui poliittisen kriisin partaalle Yaşar Büyükanıtin ja oikeuslaitoksen pyrkiessä estämään AKP:n Abdullah Gülin valinnan presidentiksi. Toisin kuin vuoden 1997 nk. postmodernissa vallankaappauksessa, valtavirtamedia ei kannattanut armeijaa eikä lähtenyt mukaan kriisimielialan lietsontaan. Kriisi tai kiista päättyi AKP:n kiistattomaan voittoon: se sai ennätykselliset 46,5 % äänistä kesän parlamenttivaaleissa ja kansansuosion tukema Gül valittiin presidentiksi.
PKK:n hyökkäysten kiihtyessä loppukesästä hallitus ja armeija näyttivät jälleen löytäneen yhteisen sävelen, ja alkuvuodesta pääministeri Erdoğan joutui jopa puolustelemaan Büyükanıtin päätöksiä Irakiin tehdyn PKK:n vastaisen operaation yhteydessä.
Sekularistisen leirin ja AKP:n sopu ei kuitenkaan kestänyt. AKP hyväksyi perustuslakimuutoksen, joka mahdollisti uskonnollisen huivin käytön yliopistoissa. Tämä oli ilmeisesti liikaa pääsyyttäjä Yalçınkayalle, joka jätti AKP:n vastaisen syytekirjelmänsä. Koska armeija ei ole ollut valmis tekemään varsinaista vallankaappausta, oikeuslaitos, tai ainakin yksi sen edustaja, kokeilee onneaan “juridisessa” vallankaappausyrityksessä.
