Kustantamisen sietämätön vaikeus
BBC julkaisi 12.4. verkkosivuillaan henkilöhaastattelun kustantaja Ragip Zarakolusta ja ilmaisunvapauden ongelmista Turkissa. Haastattelu on erinomainen johdatus ilmaisunvapauden pääkysymyksiin Turkissa ja samalla siitä käy hyvin ilmi, miten vaikeaa Turkissa on (ollut) puhua monista sen historiaan ja nykyisyyteen liittyvistä kysymyksistä. Vaikka kehitystä on tapahtunutkin 1980- ja 1990-lukuihin verrattuna, ongelmat eivät kuitenkaan ole kadonneet.
Yksin vuonna 2006 Turkissa nostettiin 1700 syytettä turkkilaisuuden halventamisesta. Tähän pahamaineiseen rikoslain pykälään 301 on luvattu parannuksia, mutta parlamentin varapuhemies, Tasavaltalaisen kansanpuolueen (CHP) Şükran Mumcu on viivyttänyt aloitteen viemistä lakivaliokunnan käsiteltäväksi. Tuleva muutos on askel oikeaan suuntaan, mutta vasta pykälän poistaminen vie Turkin perille maaliin.
Kiitos Ragip Zarakolun ja hänen kaltaisten peräänantamattomien ihmisten Turkissa käydään keskustelua ilmaisunvapaudesta ja historian kipupisteistä. Valitettavan moni on kuitenkin päättänyt olla hiljaa välttääkseen vaikeuksia tai jopa joutuneet Orhan Pamukin tavoin muuttamaan maasta oman turvallisuutensa takia.
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 12 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 13 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
