Turkin parlamentti hyväksyi viimein, äänin 250-65, muutoksia rikoslain artiklaan 301, joka on rajoittanut ilmaisunvapautta. Ennen muutosta artikla koski turkkilaisuuden ja tasvallan halventamista. Muutoksen jälkeen rangaistavaa on Turkin kansan (Türk milleti) ja Turkin tasavallan valtion (Türkiye Cumhuriyeti Devleti) – sekä entiseen tapaan myös parlamentin, hallituksen ja tuomiovallan – halventaminen. Kyseisestä rikoksesta voidaan tuomita puolesta vuodesta kahteen vuotta vankeutta, mutta syytteen nostamiseen tarvitaan oikeusministerin lupa.

Lakimuutoksen parlamenttikäsittely kesti huikeat kahdeksan tuntia.

Asiasta uutisoivat mm. Milliyet ja Sabah.

***

Ilmaisunvapauteen liittyen Sabah kertoi verkkosivuillaan, että viime syksynä Suomessa vieraillut professori Baskın Oran ja hänen kollegansa İbrahim Kaboğlu vapautettiin syytteistä, kun oikeusministeri Mehmet Ali Şahin ei näyttänyt vihreää valoa artiklan 301 perusteella nostetulle syytteelle.

***

Tehty lakiuudistus on askel oikeaan suuntaan, mutta riittämätön. Valitettavasti oikeusministeri Şahin ilmaisi jo, ettei artiklaa saisi poistaa kokonaisuudessaan. Kansallismielisen MHP:n johtaja Devlet Bahçeli puolestaan on ehdottanut, että muutoksista järjestettäisiin kansanäänestys.

Tagged with:
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>