Iisalmessa liikkuvat voivat 23.4. asti käydä tutustumassa Gökçen Dilek Acayn valokuvien näyttelyyn.
Helsingissä puolestaan on tarjolla Fatih Akınin uusi elokuva Taivaan reunalla. Saksanturkkilaisen ohjaajan uutuus oli mielestäni heikompi kuin hänen läpimurtoelokuvansa Suoraan seinään. Häiritsevintä elokuvassa oli kuitenkin paikoin varsin eriskummalliset suomennokset! Omalla subjektiivisella asteikollani elokuva ansaitsi ***/*****, eli voin kyllä suositella [...]
Nuri Bilge Ceylan on yksi Turkin tunnetuimmista ja palkituimmista nykyohjaajista. Ystäväni lähetti minulle linkin hänen www-sivuilleen, joilla esitellään myös hänen vaikuttavia valokuviaan talvisesta Istanbulista, turkkilaisista maisemista ja ihmisistä. Suosittelen.
Turkin pääministerin Recep Tayyip Erdoğanin odotettiin ilmoittavan tänään AKP:n (Oikeus- ja kehityspuolue) suhtautumisesta Turkin perustuslakituomioistuimen eiliseen päätökseen. Turkin perustuslakituomioistuin päätti yksimielisesti ottaa käsittelyyn kanteen, jossa vaaditaan hallitsevan AKP:n lakkauttamista. Pääministeri Erdoğan ei sitonut puolueen käsiä tässä vaiheessa ilmoittamalla mitään varmaa, mutta lennokas puhe on tulkittavissa siten, että AKP aikoo alistua oikeusprosessiin ja katsoa miten käy.
[...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 13 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 13 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
