Istanbulin vappu oli väkivaltainen, kuten Lauri ennusti kirjoituksessaan viime viikolla. Vasemmistolaiset ammattiliitot, puolueet ja kansalaisjärjestöt halusivat marssia Istanbulin keskustassa sijaitsevalle Taksim-aukiolle vapun kunniaksi ja vuoden 1977 verilöylyn muistoksi. Tarkoituksena oli mm. viedä seppele Taksimin muistomerkille ja punaisia neilikoita verilöylyn tapahtumapaikalle.

Istanbulin kuvernööri kuitenkin kielsi marssin, ja AKP:n hallitus vahvisti kiellon eilen. Pääministeri Erdoğan leimasi ammattiliittojen itsepintaisuuden asiassa pahantahtoiseksi ja oikeusministeri Şahin piti sitä perustuslaillisen järjestyksen vastaisena! Osa ammattiliitoista luopui marssisuunnitelmista, mutta vasemmistolaiset ammattiliitot vastasivat hallitukselle uhoamalla kokoavansa aukiolle 500 000 työläistä.

Poliisin ja mielenosoittajien väliset kahinat alkoivat varhain aamulla, kun mielenosoittajat kokoontuivat DİSKin (Vallankumouksellisten ammattiyhdistysten liitto) päämajan eteen. Ammattiyhdistysjohtajat ja vasemmistopoliitikot huolestuivat tilanteen räjähdysalttiudesta ja päättivät peruuttaa marssin. DİSKin pääsihteeri Tayfun Görgün selitti tilannetta: “Peruutimme marssin koska meillä ei ole takuita turvallisuudesta. Muuten nämä tappaisivat meidät. Tämä on sortoa. Tämä on moraalitonta.”

Päätöksestä huolimatta mielenosoittajien ja poliisien yhteenotot eri puolilla kaupunkia jatkuivat iltapäivään saakka. Mielenosoittajat pyrkivät Taksimille useasta eri suunnasta, mutta turkkilaisten päivälehtien mukaan mikään ryhmä ei onnistunut pääsemään aukiolle saakka.

KESKin (Julkisten alojen palkansaajayhdistysten liitto) puheenjohtajan İsmail Hakkı Tombulin mukaan 900 mielenosoittajaa on pidätetty, poliisiin mukaan 505. Milliyetin ja Hürriyetin internetissä julkaisemat kuvat ja videot ovat järkyttäviä: toisella puolella ovat poliisit mellakkavarusteineen, tankkeineen ja vesitykkeineen, toisella puolella taas punahuiviset mielenosoittajat heittelemässä kiviä tai juoksemassa pakoon (?) paksun kyynelkaasun keskellä. Toivottavasti kukaan tuntemani henkilö ei ollut mukana.

Turkkilaiset lehdet suhtautuivat tapahtumiin eri tavoin. Sekulaarit päivälehdet kuten Milliyet ja Hürriyet tuomitsivat poliisin voimankäytön. Uskonnollinen, AKP:tä kannattava Zaman puolestaan syytti ammattiliittoja ja radikaaleja marginaaliryhmiä. Myös näitä oli epäilemättä mukana: Taksim-aukion läheisyydestä pidätettiin eilen nuori mies, joka oli varustautunut vapun viettoon viidentoista molotovin koktailin voimin.

AKP:n hallituksen ja ammattiyhdistysten välit eivät ole olleet erityisen lämpimät. Ammattiliitot ovat syyttäneet AKP:tä työnantajien etujen ajamisesta, ja paheksuneet valtion yritysten yksityistämistä ja AKP:n valtakaudella säädettyä työlakia (2003). Jopa islamilainen liitto Hak-İş on moittinut AKP:n hallitusta siitä, että se ei ole kiinnittänyt riittävästi huomiota työntekijöiden asemaan ja köyhyyden poistamiseen.

 

3 Responses to Kyynelkaasua ja vesitykkejä

  1. R. kirjoitti:

    Oli hallituksessa kuka tahansa on aina olemassa niita, jotka luulevat demokraattisen prosessin toimivan kivien heittelylla ja riehumisella. Niin kauan kun naita riehujia on yksikin henkilo, tulee kaikkien muiden asiallinen protesti olemaan kiellettya Taksimissa. Itse palasin kotiin 30 minuuttia massojen liikuttua Taksimin suuntaan, kadut edelleen vedesta markia, sotkussa kivista yms. Mielestani koko jutussa ei ole mitaan jarkyttavaa. Tahallinen jarjestyshairio on tahallinen jarjestyshairio, ihmiset voisivat opiskella miten asioita saadaan eteenpain kypsalla tavalla. Kyynarpaataktiikka ei ole koskaan auttanut tassa maassa, eika tule auttamaan tulevaisuudessakaan. Ikava kylla se on monessa piirissa ainoa tapa jolla ihmiset kykenevat ilmaisemaan eriavia mielipiteitaan. Mikas se olikaan se viime vaalien aanestysprosentti? Suurin osa itse tuntemistani vasureista eivat aanestaneet lainkaan ja nyt sitten paivat pitkat valittavat hallituksesta.

  2. lauri kirjoitti:

    Demokraattiseen järjestelmään ei myöskään kuulu joidenkin ryhmien (esim. vasemmisto tai kurdit) oikeuksien ja toimintamahdollisuuksien rajoittaminen. Kyllä se herättää kysymyksiä ja epäluottamusta järjestelmää ja poliiseja kohtaan, jos äärikansalliset saavat riehua tuntikausia kurditapahtuman tai oikeusistuimen ulkopuolella, mutta vasemmistolaisia pamputetaan usein ikään kuin varmuuden vuoksi, vaikkei mitään olisi tapahtunutkaan (Suomessakin uutisoitiin hyvin vuoden 2005 naistenpäivän tapahtumat, mutta toki tilanteita on ollut useita muitakin).

    Anu kertoi kirjoituksessaan molotovin koktailein varustautuneesta mielenosoittajasta, joten ongelmat ovat kyllä hyvin tiedossa. Valitettavasti vain viranomaisten yliampuvat rajoitukset ja poliisin mielivaltainen väkivallan käyttö ajavat juuri radikaalien asiaa.

  3. R. kirjoitti:

    Se, mita Suomessa Turkista uutisoidaan ei vakuuta ketaan tassa maassa asuvaa suomalaista Turkin asioista paremmin kuin heidan omat kokemuksensa. ;) (ottaen erityisesti humioon ettei monet paikalliset suomalaiset ole kovin vaikuttuneita HS:nkaan korrespondentin lahestymistavasta). Jos elaa arkea tassa ymparistossa, on teoreettinen analysointi demokratiasta ja siita miten asioiden “pitaisi olla” hyvin kaukaista. Paikan paalla ihminen keskittyy enemman siihen mita “ei pitaisi tapahtua” mutta etaalta on helpompi maalailla mielikuvia miten asiat voisi myos hoitaa. Loppujen lopuksi myos aika psykologinen juttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>