Oikeus ei sulkenut kurdipuoluetta
Uutissivusto Bianet uutisoi, että eilen, heinäkuun 1. päivä Turkin virallisessa lehdessä julkaistiin perustuslakituomioistuimen päätös tapauksessa, jossa tuomioistuin käsitteli kurdimielisen HAK-PAR-puolueen lakkauttamista. Oikeus puolsi puolueen kieltämistä äänin 6-5, mutta puolueen lakkauttamiseen olisi tarvittu yksi ääni enemmän. Päätös on annettu jo viime tammikuussa.
Nyt julkaistussa päätöksessä Oikeuksien ja vapauksien puoluetta HAK-PARia puolustaneet tuomarit perustelivat kantaansa ilmaisun- ja yhdistysvapaudella. Tätä voi pitää jonkinlaisena ennakkotapauksena, mutta varmuuden asiasta saa vasta, kun toista kurdipuoluetta DTP:tä ja hallituspuolue AKP:tä vastaan nostetuissa tapauksissa saadaan ratkaisut.
***
Toinen toiveita herättävä oikeuden päätös saatiin 27.6. Diyarbakırissa, kun pormestarit Baydemir ja Özsökmenler vapautettiin heitä vastaan nostetuista syytteistä. Oikeuden mukaan pormestareilla oli oikeus painattaa jätehuoltoa koskeva tiedote kolmella kielellä (turkki, kurmandzhi, zaza). Tiedotteessa kerrottiin asukkaille, että heidän tulisi jättää roskapussinsa talon oven vierustalle illalla. Syyttäjä oli vaatinut pormestareille ja neljälle heidän alaiselleen jopa kahden vuoden tuomiota. Bianetin uutinen löytyy myös englanniksi.
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- PYD (PKK's Syrian branch) members allegedly attack Kurdish demonstrators in Syria http://t.co/3RdodwSt PKK still w/ Assad?, 14 tuntia ago
- ...and clashed take place in Bingöl (9 PKK fighters killed) and Hakkari (1 TR soldier killed and 6 wounded), 15 tuntia ago
- While Kurds prepare for demos, leadership of Turkish intelligence appear in court http://t.co/lJITdmJC, 15 tuntia ago
- Pro-Kurdish BDP calls for mass protests in support of imprisoned PKK leader Öcalan http://t.co/XpOrsjk3, 15 tuntia ago
- Verheugen finds Turkey the only model for emerging Arab democracies. Calls for Turkey-EU cooperation http://t.co/1Cg98Vih, 15 tuntia ago
- Turkin suosio kasvaa arabien keskuudessa. Esikuvan asema herättää kuitenkin epäilyjä turkkilaisissa http://t.co/FIWJIG6k, 8.2.2012
- Pitkästä aikaa uusi bloggaus - katsaus ilmaisunvapauteen ja siitä käytävään keskusteluun. Ilmaisunvaikeutta Turkissa http://t.co/AjydOwQi, 8.2.2012
- Erdogan: "We will start a new initiative with those countries who stand by the Syrian people, not the regime." http://t.co/BtRp7s5N, 7.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (32)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (7)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (77)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
