Euroopan rajalla?
Helsingin Sanomat julkaisi tänään toimittaja/kirjailija Hugh Popen aliokirjoituksen Sovinto Kyproksella lähenee. Kirjoitus heijastaa sitä optimismia ja uskoa saaren yhdistymiseen, mikä on herännyt Kyproksen keväisten presidentinvaalien jälkeen.
Hugh Pope työskentelee ICG-järjestetölle, joka julkaisi kesäkuun lopulla uusimman Kypros-raporttinsa. Raportin suosituksissa toivotaan kaikkien osapuolten (Kypros, Pohjois-Kypros, Turkki, EU ja EU:n jäsenvaltiot, YK) aktiivisuutta. Valitettavasti vain Turkin sisäpoliittinen tilanne ei juuri nyt ole paras mahdollinen rakentavaa ja maltillista politiikkaa ajatellen – sääli, kun muistetaan, että Turkki oli yksi suurimmista Annanin suunnitelman tukijoista, ja käänsi kelkkansa ennen Kyproksella vaikuttanutta Papadopouloksen hallintoa.
Ha ha, vai etta taas neuvotellaan. Niin, no monet (turkkilaiset) kyproslaiset eivat kylla itse enaa usko mihinkaan naihin juttuihin. Silman lumetta, pelkkaa puhetta vuodesta toiseen. Kun menetettavissa ei ole enaa mitaan niin voihan sita kahvitella. Mutta siihen se nayttaa aina jaavan kun vastapuoli on pilalle hemmoteltu lapsi…
Monet pitävät tätä viimeisenä mahdollisuutena saada neuvotteluratkaisu saarelle. Christofias on sentään ilmoittanut valmiudestaan neuvotteluihin sekä kompromisseihin. (Papadopoulosin linjan voitto vaaleissa olisi voinut johtaa P-Kyproksen saarron purkamiseen – britit etunenässä – ja kyproslaiset tiesivät sen.)
Turkkilaiselle osapuolelle pääsy EU:hun voisi olla se täky, jolla heidät saataisiin tulemaan vastaan neuvotteluissa.
Ei tietenkään pidä olla sinisilmäinen, mutta jos ei edes yritä, niin on turha itkeä mahdollisen tilaisuuden hukkaamista.
Mika “täky” neuvotteluissa on kreikkalaiselle osapuolelle?
Jokainen yritys neuvotella asiaa viimeisena 15 vuotena on muuten nahty sina “viimeisena” mahdollisuutena. No onpahan neuvotteluista ainakin hyotya paikallisille catering-firmoille ellei muille.
Itse en (kuten ei lukemattomat kyproksenturkkilaisetkaan) usko mihinkaan yhteiseen tulevaisuuteen. Kreikalainen puoli pitaa ylla taysin valheellista julkisivua, jonka mukaan he muka haluavat asua yhdessa. Pieni katsaus Etela-Kyproksen koulukirjoihin, viralliseen retoriikkaan, paikalliseen mediaan ja vaikkapa pari keskustelua paikallisten silmaatekevien kanssa kreikaksi (paljastamatta omaa taustaa Turkin asioissa) tuo esille mielekiintoisia realiteetteja. Suurin osa kreikkalaisista ei voisi vahempaa valittaa koko ratkaisusta, he roikkuvat prosessissa mukana vuosikymmenia myohemmin taysin opportunistisista syista. Jos saisikin kaiken periksi ja viela papukaijamerkin kaupan paalle (ja sit viela vahan mainetta ja kunniaa)? Mitas sita Suomessa sanotaankaan – ahnaalla on p:nen loppu?
Saaren yhdistyminen, omaisuuden palautukset jne. Miksi jotkut Suomessakin haikailevat menetetyn Karjalan perään?
Toisin kuin aikaisemmin, nyt molemmilla osapuolilla tuntuu olevan tahtoa myös kompromisseihin – ainakin retoriikan tasolla. Lisäksi viime vuosina on nähty kehitystä, jossa ulkovallat ovat ilmaisseet väsymyksensä Kyproksen oikutteluun ja valmiuden Pohjois-Kyproksen saarron asteittaiseen purkamiseen.
Jos saarto puretaan ja esim. suorat yhteydet Pohjoiseen sallitaan, se voidaan tulkita pohjoispuolen aseman osittaiseksi tunnustamiseksi, mitä kyproksenkreikkalaiset tuskin ovat halunneet.
En elättele kohtuuttomia toiveita tai harhakuvia kahdesta kansasta, jotka haluavat asua yhdessä. Kyproksella asiat ovat kuitenkin huomattavasti paremmin kuin vaikkapa Vuoristo-Karabahissa tai Darfurissa, joten mielestäni neuvotteluja kannattaa yrittää – ehkäpä lopputulos on saaren jakamisen hyväksyminen!?