Tänään olemme saaneet kuulla uutisista, miten PKK on eilen iskenyt Hakkarin maakunnassa Aktütünin kylässä ollutta sotilasleiriä vastaan. Uutisten mukaan ainakin 15 sotilasta ja 23 PKK:n taistelijaa on saanut surmansa yhteenotoissa. Taistelut alueella jatkuvat yhä. PKK:n aseellinen siipi on ilmoittanut tiedottavansa tapahtumista huomenna sunnuntaina.

PKK:n toiminnan lisäksi kurdikysymys on viime päivinä ollut muutenkin esillä. Syynä tähän on ollut etenkin Altınovassa Marmaran alueella tapahtuneet yhteenotot etnisten turkkilaisten ja kurdien välillä. Yhteenotot saivat ilmeisesti alkunsa, kun riitaan joutunut kurdimies oli ajanut kuorma-autolla väkijoukkoon. Sittemmin kaduilla on ollut tuhansia ihmisiä ja paikallisten kurdien kimppuun on hyökätty turvallisuusviranomaisten ollessa hitaita puuttumaan asiaan. Paikalta on raportoitu myös kovan linjan nationalistien, ns. harmaiden susien toiminnasta.

Levottomuudet ovat jälleen kerran herättäneet pelkoa laajemmista kansanryhmien välisistä yhteenotoista. Asia on syytä ottaa vakavasti, ja ainakin Turkin Ihmisoikeusyhdistys aikoo tutkia, mitä Altınovassa oikein tapahtui.

PKK:n isku puolestaan on kuin taivaanlahja Turkin asevoimille, joka on toivonut vuoden jatkoaikaa PKK:n vastaisille operaatioilleen Pohjois-Irakissa. Toisaalta isku on herättänyt keskustelua Turkin tiedustelun tasosta – PKK onnistui iskemään yli 200 miehen voimin ja isku sai raskaampaa tulitukea Irakin puolelta.

Tagged with:
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>