Englantilainen The Guardian julkaisi tänään uutisen Turkissa tehdystä mielipidetutkimuksesta, jonka mukaan 48 % turkkilaisista hyväksyy armeijan puuttumisen politiikkaan. Tutkimuksen tehneen Kondan edustajan, Tarhan Erdemin mukaan laajasti turkkilaisten tuntoja kartoittanut tutkimus heijastaa yhteiskuntaa, joka on muutoksessa.

Vaikka osa tuloksista onkin ristiriitaisia, kuten demokratian korkea kannatus ja toisaalta armeijan sekaantumisen laaja hyväksyntä, se tuo hyvin esiin monien turkkilaisten tunteman epäluulon ulkomaalaisia ja Turkin naapurimaita kohtaan. Huolestuttavinta oli kuitenkin naisen asemaa koskevat asenteet, jotka osoittavat, että naisten todelliseen emansipaatioon on vielä matkaa.

Huonoja uutisia lukiessa on kuitenkin hyvä muistaa, että Turkki on suuri maa, jonne mahtuu monenlaisia ihmisiä. Sosiaalinen murros on kuitenkin yhä käymistilassa, mikä on helppo havaita vaikkapa Istanbulissa käydessä. Itselleni Istanbul on Turkki pienoiskoossa: pilvenpiirtäjien, viehättävien kirjakauppojen ja kosmopoliittien kaupunki sisältää myös syrjäisiä, sulkeutuneita kyliä, joissa lukutaidottomat ihmiset yrittävät parhaansa mukaan ymmärtää ympäröivää maailmaa tai ajautuvat sen vietäviksi.

***

Turkissa pidetään maaliskuussa paikallisvaalit, joissa testataan jälleen kerran hallitsevan AKP:n ja kemalistisen CHP:n voimasuhteita. Toivon mukaan ehdimme sitä vielä kommentoimaan, mutta odottaessa voitte lukea kampanjoinnin yhdestä erityispiirteestä Taloussanomien Istanbulin kirjeenvaihtajalta.

Tagged with:
 

3 Responses to Liki puolet turkkilaisista hyväksyy armeijan puuttumisen politiikkaan

  1. Joni kirjoitti:

    Vaalikampanjoinnin yhtenä erityispiirteenä on selvästi kamppailu perustuslain sisällöstä. AKP:han ilmoitti hiljattain käynnistävänsä uudelleen projektin uuden perustuslain puolesta. CHP kertoi vastustavansa hanketta siitäkin huolimatta, että AKP lupasi olla koskematta perustuslain neljään ensimmäiseen “pyhään” artiklaan.

    Toinen silmiinpistävä seikka paikallisvaalimittelössä on kysymys perustuslain tulkinnasta. Istanbulin kirjeenvaihtaja raportoi vaalilautakunnan varoituksesta, jonka mukaan pesukoneiden ym. vastaavien härpäkkeiden jakelu ei sovi yhteen perustuslain vapaiden ja tasa-arvoisten vaalien periaatetta koskevan pykälän kanssa. AKP oli tietysti toista mieltä. Sen mukaan perustuslaki nimenomaan velvoittaa auttamaan köyhiä.

    On järjestelmää rasittavaa ja resursseja kuluttavaa, kun politiikkaa joudutaan kierrättämään perustuslain ja viime kädessä sitä tulkitsevan elimen kautta. Oikeat asiat jäävät väkisin taka-alalle ja kehitys odottaa kehittymistään.

  2. lauri kirjoitti:

    Itse en pitäisi perustuslakia niin merkittävänä tekijänä tulevissa vaaleissa, vaikka siihen Turkissa helposti vedotaankin (esim. suoran televisiolähetyksen katkaiseminen perustuslakiin vedoten, kun DTP:n kansanedustaja Ahmet Türk alkoi puhua kurdiksi Turkin parlamentissa viime viikolla). Eivätkä kaikki tapaukset onneksi päädy oikeuteen.

    Mielestäni oleellisempia kysymyksiä lopputuloksen kannalta ovat, miten AKP selviää siihen kohdistuneista lahjusepäilyistä, osuuko CHP:n ehdokasasettelu kohdalleen (esim. Kılıçdaroğlu vs. Topbaş on jo saanut huomattavan paljon julkisuutta) sekä millä tavoin ja kuinka onnistuneesti DTP pyrkii houkuttelemaan uusia äänestäjiä.

    CHP ei ole käyttänyt sekularismikorttiaan samoin kuin parlamenttivaaleissa, mikä saattaa olla hyvä sen kannalta (ja huono AKP:lle). Lisäksi pienemmillä puolueilla on nyt parlamenttivaaleja paremmat mahdollisuudet päästä läpi, mikä voi tuoda niille lisää näkyvyyttä.

    Uskon että AKP säilyy reilusti suurimpana puolueena, mutta menettää ääniä parlamenttivaaleihin nähden. Yllättäjiä ja voittajia en uskalla vielä veikata.

  3. Eloveena kirjoitti:

    Ei taalla kukaan perustuslaista vaalikampanjoissa puhu. Kyse on uskonnon roolista, lehdiston vapaudesta (ja Doganin asemasta), vallasta ja puhtaasti siita kuka sita kayttaa huhtikuusta lahtien “me vai ne”. Niin yksioikoista se kun onkin. Harvassa vaalikampanjassa edes eritellaan mita uudistuksia ehdokas aikoo tehda ja miten. Koko ilmapiiri on alkanut muuttua enemman ja enemman pelkaksi kiistelyksi, syyttelyksi ja vaaliautojen meteliksi. Nayttaa silta, etta asiat, joille pitaisi tehda jotain alkaa olemaan aivan toissijaisia tassa menossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>