Turkin ihmisoikeusyhdistys (İHD) julkaisi hiljattain vankilaoloja käsittelevän vuosiraporttinsa. Yhdistys kampanjoi viime vuonna aktiivisesti vankien terveydenhoidon puolesta. Raportissa vaaditaankin vangeille oikeutta kunnolliseen terveydenhoitoon vankiloissa (tai mahdollisuuta saada tarvittavaa hoitoa vankiloiden ulkopuolella).
Muita raportin esiin nostamia epäkohtia olivat mm. yhä jatkuva vankien eristäminen (ns. F-tyypin vankiloissa), kidutus sekä lasten suuri määrä Turkin vankiloissa.
Bianetin englanninkielinen uutinen.
[...]
Maaliskuun alkupuolella Yhdysvaltain edustajainhuoneen ulkoasiainkomitea julisti, että 1915 tapahtunut armenialaisten pakkosiirto nykyisestä Itä-Turkista Lähi-itään oli kansanmurha. Päätös ei ole sitova ja vastaavia on Yhdysvalloissa nähty ennenkin – viimeksi vuonna 2007. Miten julistuksen käy kongressissa, jää nähtäväksi. Ruotsin valtiopäivät seurasivat yhdysvaltalaiskomitean viitoittamalla tiellä, kun se viime viikolla julisti, täpärästi – vain yhden äänen turvin -, että [...]
Yksi Turkin EU-taipaleen hankalimmista kompastuskivistä on ollut Kypros, pieni itäisen Välimeren saari Turkin ja Syyrian kainalossa. Sunnuntain Cyprus Mail -lehdessä oli laaja artikkeli helmikuussa pidetystä tapaamisesta Turkin johdon ja kyproksenkreikkalaisten (toimittajien, tutkijoiden ja kansalaisjärjestöjen edustajien) välillä. Uutinen on toiveita herättävä siinä mielessä, että tapaaminen oli ainutlaatuinen ja esitetyt ajatukset varsin toiveita herättäviä.
Ratkaisu [...]
Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry (SLIY) järjestää keskiviikkona 31. maaliskuuta turkkilaisen kulttuurin illan, jossa pääesiintyjänä on Orhan Pamukin suomentajana mainetta niittänyt Tuula Kojo. Kojo kertoo tilaisuudessa Orhan Pamukin kielestä ja suomentamisesta. Hän myös esittelee viimeisimmän Orhan Pamuk -suomennoksensa, Viattomuuden museon, joka julkaistaan maaliskuun aikana. Tilaisuudessa esiintyy myös tutkija, muusikko Yonca Ermutlu, joka kertoo [...]
Kulttuurikeskus Stoassa, Helsingin Itäkeskuksessa, vietetään 14.-16. huhtikuuta Turkin kulttuuripäiviä. Ohjelmassa on musiikkia, tanssia ja elokuvia. Tarkempi ohjelma Stoan verkkosivuilta.
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 13 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 13 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
