Kılıçdaroğlusta CHP:n uusi johtaja
Vaikka Kemal Kılıçdaroğlu alkuun kieltäytyi asettumasta ehdolle CHP:n johtajaksi, pyörsi hän sittemmin päätöksensä, ja Turkin Gandhiksi ristitty poliitikko voitti lauantaina pidetyn vaalin ylivoimaisesti. Kılıçdaroğlu sai 1189 ääntä kaikkiaan 1197 annetusta ja tunnelma CHP:n puoluekokouksessa oli suorastaan hurmoksellinen.
Mutta onko uudesta Kemalista kääntämään CHP:n suuntaa? Puheessaan Kılıçdaroğlu sanoi kuuntelevansa kansaa ja pyrkivänsä puuttumaan sosiaalisesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta johtuviin ongelmiin. Jos näin käy, AKP voi saada uuden varteenotettavan haastajan.
***
Ensi viikonloppuna eurooppalaiset pysähtyvät jälleen kerran televisioidensa eteen seuraamaan ainutlaatuista spektaakkelia, jolle ei löytyne vertaista muualta maailmasta. Euroviisut eli Eurovisionin laulukilpailu on jalkapallon ohella kenties ainoa eurooppalaiset aidosti yhdistävä tekijä (poikkeuksen tässä tekevät italialaiset, jotka tuskin ovat kuulleet koko kilpailusta). Tänä vuonna Turkkia edustaa maNga-yhtye hieman lattealla biisillään.
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- PYD (PKK's Syrian branch) members allegedly attack Kurdish demonstrators in Syria http://t.co/3RdodwSt PKK still w/ Assad?, 14 tuntia ago
- ...and clashed take place in Bingöl (9 PKK fighters killed) and Hakkari (1 TR soldier killed and 6 wounded), 15 tuntia ago
- While Kurds prepare for demos, leadership of Turkish intelligence appear in court http://t.co/lJITdmJC, 15 tuntia ago
- Pro-Kurdish BDP calls for mass protests in support of imprisoned PKK leader Öcalan http://t.co/XpOrsjk3, 15 tuntia ago
- Verheugen finds Turkey the only model for emerging Arab democracies. Calls for Turkey-EU cooperation http://t.co/1Cg98Vih, 15 tuntia ago
- Turkin suosio kasvaa arabien keskuudessa. Esikuvan asema herättää kuitenkin epäilyjä turkkilaisissa http://t.co/FIWJIG6k, 8.2.2012
- Pitkästä aikaa uusi bloggaus - katsaus ilmaisunvapauteen ja siitä käytävään keskusteluun. Ilmaisunvaikeutta Turkissa http://t.co/AjydOwQi, 8.2.2012
- Erdogan: "We will start a new initiative with those countries who stand by the Syrian people, not the regime." http://t.co/BtRp7s5N, 7.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (32)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (7)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (77)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
