İHH:sta ja Gazan kriisistä
Epäonnistunut avustuslaivaston matka Gazaan on hallinnut uutisia Suomessakin ja herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Huomiota on herättänyt myös operaatioon osallistunut turkkilainen avustusjärjestö İHH. Israelin toimia puolustavat tahot ovat syyttäneet järjestöä terrorismiyhteyksistä, mutta tämä kritiikki on nojannut lähinnä Tanskan ulkopoliittisen instituutin julkaisuun (working paper) vuodelta 2006, jossa järjestölle on omistettu noin neljä sivua. Kyseisessä artikkelissa käytetty lähteistö ei kuitenkaan vakuuta – pääasiallinen lähde on yksi sivu eräästä ranskalaisesta raportista, minkä lisäksi viittauksia on muutamaan englanninkieliseen lehtiuutiseen.
İHH on epäilemättä mielenkiintoinen tapaus, ja sen taustalla vallitseva ideologia on vahvan islamilainen. Itse “löysin” kyseisen järjestön viitisen vuotta sitten muistaakseni johonkin Tshetsheniaan liittyvän jutun kautta. En kuitenkaan lähtisi julistamaan sen terrorismiyhteyksiä yhden raportin tai jonkin israelilaisen sivuston perusteella – etenkään, jos en olisi koskaan aikaisemmin kuullut siitä. Terrorismi on leima, jota käytetään liian keveästi ja josta on vaikea päästä eroon, vaikka se olisi lyöty väärin perustein.
Yigal Schleifer on julkaissut Christian Science Monitorissa artikkelin İHH:sta ja sen roolista tässä kriisissä.
***
Turkin vaikutusvaltaisin islamilainen ajattelija, omaehtoisessa maanpaossa asuva Fethullah Gülen on tuominnut Gazan seikkailun. Väite siitä, ettei Gülen olisi kuullut İHH:sta aikaisemmin ei kuitenkaan vaikuta uskottavalta.
2 Responses to İHH:sta ja Gazan kriisistä
Vastaa Peruuta vastaus
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Are Gülenists becoming the new Kemalists? A good, new article on the movement http://t.co/EOUqul1R, 16.5.2012
- Turkey's Attack (in December) on Civilians Tied to U.S. Military Drone http://t.co/qwrmfMOF, 16.5.2012
- @Ulkopolitist WWII:sta vielä yksi helmi: Casablanca! Japanista voisi mainita Kurosawan Kagemushan, 16.5.2012
- @Ulkopolitist Toimittajia sodan keskellä: Kuoleman kentät, Salvador., 16.5.2012
- Pristina roundabout, another case of poor inspection and corruption in Kosovo? http://t.co/jmL1UBLQ, 16.5.2012
- Seems like the French elections are reviving Turkey's EU bid http://t.co/p1IOdIwS But will that last beyond June and Cypriot presidency?, 16.5.2012
- Meskhetian Turks returning to Georgia faced w/ obstacles http://t.co/YwfZUQgx, 16.5.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan Syyria talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
Arkisto

Itse kirjoitan AKP:n ulkopolitiikan ongelmallisuudesta Hesarin vieraskynässä 7.6.2010. Aihetta kommentoitiin ihan ihmeellisesti (ei tosin mitään uutta) Ohessa oma vastaukseni noihin kommenteihin:
Ensinnäkin, monella on ollut tarve esittää että olen artikkelissani jonkun “puolella”. Miksi minulla olisi tähän mitään tarvetta? Olen tutkinut Turkin historiaa nyt 10 vuotta, luen kieltä sujuvasti, minulla on turkkilaisia ystäviä ja viihdyn maassa mainiosti. Toisaalta minulla ei ole mitään Israelia vastaan; on selvää että juutalaisilla on oikeus omaan kansallisvaltioonsa. Kolmanneksi, eikai kukaan kiellä Gazan asukkaiden kurjaa kohtaloa?
Mitä tulee rinnastukseeni Hamasin ja PKK:n välillä, en tietenkään väitä että tilanteet olisivat kirjaimellisesti samanlaisia. Mutta, historiallisesta perspektiivistä ero ei ole niin valtava: kansallisvaltioiden maailmassa toisen vapaustaistelijat ovat toisen terroristeja. Voi hyvin väittää että kun kemalistinen Turkki perustettiin vuonna 1923 se miehitti Kaakkois Anatolian kurdialueet, siirrätti suuren määrän väestöä eri puolille Turkkia, ja pakko-turkkilaisti kurdiväestön.
Joka tapauksessa artikkelini punainen lanka (johon kukaan ei ole ottanut kantaa keskittyen ihan muihin juttuihin) on tämä: kun AKP tuli valtaan Turkissa vuonna 2002 se alkoi järjestelmällisesti rakentaa kuvaa Turkista Lähi-idän suurvaltana, joka olisi samaan aikaan Euroopan unionin jäsen ja puolueeton välittäjä Lähi-idässä, SEKÄ Israelin ETTÄ alueen arabimaiden arvostama.
Tätä suunnitelmaa silmällä pitäen nykyinen AKP:n politiikka on ristiriitaista. Jos virallinen Turkki pääministerin suulla ilmoittaa että Hamas ei ole terrorijärjestö vaan taistelee kansan vapauden puolesta, tämä on suoraan sen sanomista että myös PKK on alistetun kansan vapauden puolesta taisteleva järjestö.
Tämän vuoksi “jeesustelu” Palestiinan kysymyksen tiimoilla on vain lyhytnäköinen tapa kerätä konservatiivisen muslimiväestön ääniä Turkin sisällä. Kun käytetään moraali-argumenttia niin kuin AKP nyt on tehnyt, on suuri vaara että se osuu omaan nilkkaan, varsinkin maassa jossa on järjestelmällisesti sorrettu yhtä tiettyä väestöryhmää.
Siis: omassa artikkelissani Lähi-itä ja nykyinen Gazan episodi ovat taustakehys jonka puitteissa analysoin AKP:n johtaman Turkin uutta ulkopolitiikka ja sen sisältämää lyhytnäköistä ja kaksinaismoralistista argumentaatiota. Jokainen on tietenkin vapaa tämän pohjalta keskustelemaan jostain ihan muusta, mutta sitä ei pidä sitten liittää minun sanomiisiini…
Tonin vieraskynä löytyy täältä.