Lakkautetun kurdipuolue DTP:n entinen puheenjohtaja Ahmet Türk on taas syytteessä. Tilanne ei sinällään ole hänelle uusi ja samalla kun Türk sai uuden syytteen istanbulilainen tuomioistuin vapautti hänet toisesta.

Türkin viimeisin syyte tuli hänen 24. helmikuuta 2009, kolme päivää maailman äidinkielenpäivän jälkeen Turkin parlamentissa kurdiksi pitämästä puheestaan. Ankaralaisen syyttäjän mukaan Türk rikkoi puheellaan poliittisista puolueista säädetyn lain 81. pykälää. Kyseisellä pykälällä halutaan ehkäistä vähemmistöjen luominen ja siten kansakunnan yhtenäisyyden hajoaminen. Istanbulissa käsitelty tapaus liittyi väitettyyn PKK:n puolesta tehtyyn propagandaan. Tuomioistuin oli kuitenkin sitä mieltä, että Türkin syyskuussa 2006 lausumat ylisanat PKK:n julistamasta tulitauosta eivät täyttäneet rikoksen tunnusmerkkejä.

Voi hyvin olla, ettei Türkiä tulla tuomitsemaan tästä toisestakaan väitetystä rikoksesta. Oikeudenkäynnit ja tuomion uhka ovat kuitenkin vakava henkinen rasite. Ja jos syytteitä on pahimmillaan useita kymmeniä, uusia nostetaan koko ajan ja oikeudenkäynnit venyvät vuosien mittaisiksi, voi sillä olla monelle lannistava vaikutus. Jatkuvasti nostettuja syytteitä onkin käytetty jo vuosia etenkin vasemmistolaisia, ihmisoikeuaktivisteja sekä kurdiaktiiveja vastaan.

***

Ja toisinaan “väärän kielen” käytöstä jaetaan yhä tuomioita. Soveliain laki tähän näyttää olevan jo edellä mainittu puoluelaki. Paikallinen oikeus Midyatissa tuomitsi juuri kolme entisen DTP:n jäsentä kurdin ja syyrian käytöstä kampanjatilaisuudessaan vuoden 2009 paikallisvaalien alla.

***

Olen lähdössä vähäksi aikaa lomailemaan, joten Euroopan rajalla? palailee asiaan taas heinäkuun alkupuolella.

Tagged with:
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>