kesä 272011
 

Johanna Nykänen

Tasapainottelu vapauden ja turvallisuuden välillä on yksi ulkopolitiikan vaikeimmista ja tärkeimmistä haasteista. Kysymys on jälleen valitettavan ajankohtainen sekä Euroopan unionissa että Turkissa. Arabimaailman kuohunta on haastanut eurooppalaisen naapurustopolitiikan ja paljastanut sen hataruuden. Fabrizio Tassinarin ansiokas analyysi nostaa esiin EU:n tämänhetkisen politiikan paradoksaalisuuden: EU pyrkii yhtäältä tuomaan naapurivaltioita lähemmäksi unionia ja toisaalta ottamaan uusia viisumirajoituksia käyttöön. Politiikkaa tehdään samanaikaisesti kahteen vastakkaiseen suuntaan. Oikeistopuolueiden lietsoma pelko ”pakolaistsunamista” on ottanut vallan. Tassinarin mukaan tämä kahtiajakoinen politiikka, joka murtaa turvallisuuden ja yhdentymisen välisen orgaanisen linkin, kaataa eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan peruspilarit.

Turkki on uusi tulokas niin sanotun pehmeän vallan alalla. Vielä 1990-luvulla Turkin ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustui armeijajohtoiseen järjestelmään, jossa sotilaallinen uhka ja tarkka rajavalvonta takasivat maan turvallisuuden. Naton turvatakuut liittivät maan länsimaiseen liittoutumaan. 2000-luvun alussa nykyinen ulkoministeri Ahmet Davutoğlu alkoi painottaa diplomatiaa, kauppasuhteita ja kansalaisyhteiskunnan roolia ulkopolitiikassa. Armeijan valtaa alettiin systemaattisesti karsia. 2000-luvun alun talouskriisi ja EU-uudistukset jouduttivat talousvetoisen ja keskinäisriippuvuuteen perustuvan ulkopolitiikan syntymistä. Turkin talouden globalisaatiokehitys alkoi jo 1980-luvulla, mutta puhkesi kunnolla kukkaan vasta nykyisen hallinnon aikana. Talousvetoisen politiikan kantaessa hedelmää sotilaallisjohtoinen järjestelmä on joutunut jossain määrin nöyrtymään.

Turkin uusi ulkopolitiikka nojautuu löyhästi neljään periaatteeseen: liberaali talouspolitiikka, globaali keskinäisriippuvuus, alueellinen valtapolitiikka ja kulttuurinen konservatismi. Davutoğlun ajama ulkopolitiikka, jolla on varsin vahva sisäpoliittinen mandaatti, on saanut kansainvälistä kiitosta. Turkin välittäjärooli, hyvät naapurisuhteet ja vahva vientitalous ovat nostaneet Turkin kansainvälistä roolia huimasti – joidenkin länsimaisten toimijoiden mukaan jopa liikaa. Turkin pehmeän vallan retoriikka on kuitenkin alkanut saada säröjä, kuten EU:n naapurustopolitiikka, arabimaailman kuohunnan myötä. Sekä Turkki että EU joutuvat miettimään ulkopolitiikkansa periaatteita uudelleen pakolaismäärien kasvaessa. Erityisesti Syyrian tilanne on haastava kysymys Turkille, joka ehti solmia liittolaisuuden Syyrian kanssa 2000-luvulla ja jättää aikaisemmat vihamielisyydet taakse.

Miksi Syyrian tilanne on niin tärkeä Turkille? Ensinnäkin Syyrian vakaus vaikuttaa suoraan Turkin sisäiseen vakauteen. Rajan yli tulevat pakolaiset ovat haaste Turkille, joka on tähän asti toiminut humanitääristen periaatteiden mukaisesti ja pitänyt rajat auki. Syyriassa pakolaisvirtaa seurataan tarkasti, ja esimerkiksi Syyrian suurlähettiläs väittää Turkin ottavan vastaan myös terroristeja. 1990-luvun lopulla Turkin ja Syyrian välinen diplomaattikriisi terroristien suojelemisesta oli johtaa aseelliseen konfliktiin, kun Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) johtaja oli maanpaossa Syyriassa. Toiseksi Erdoğanin kasvava rooli Lähi-idän alueen poliittisena ja moraalisena johtajana on vaakalaudalla hänen ristiriitaisen politiikkansa seurauksena. Pääministeri Recep Tayyip Erdoğan ei ole edelleenkään vaatinut Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia eroamaan. Johtajilta odotetaan paitsi ennakoivaa myös johdonmukaista politiikkaa: Erdoğan ei ole onnistunut kummassakaan Syyrian kohdalla. Kolmanneksi Turkin vientivetoinen politiikka Lähi-itään kärsii konfliktin pitkittyessä. Talouskysymykset ovat Turkin ulkopolitiikan ytimessä ja selittävät esimerkiksi hitaan reagoinnin Libyan tilanteeseen. Turkilla oli merkittäviä investointeja Libyassa. Turkin, Syyrian, Jordanian ja Libanonin välillä solmitut vapaakauppa- ja viisumialuesopimukset, joiden päämääränä oli Schengen-alueen kaltainen tila, ovat nyt vaarassa. Myös Euroopan Schengen on vaakalaudalla joidenkin jäsenmaiden vaatiessa rajojen osittaista tai tilapäistä palauttamista.

Neljänneksi Syyrian tilanne kyseenalaistaa Turkin uuden ulkopolitiikan, mikä saattaa palauttaa kovan turvallisuuden politiikkan keskinäisriippuvuuden ja hyvien naapurisuhteiden tilalle. Tämä olisi valitettavaa paitsi Turkin myös Euroopan unionin ja koko kansainvälisen yhteisön näkökulmasta. Se tarkoittaisi paluuta 1990-luvulle. Euroopan unionin toivoisi yhtälailla pitävän kiinni järjestelmästään, joka painottaa poliittista ja taloudellista yhdentymistä sekä humanitäärisiä arvoja. Keskinäisriippuvuuteen perustuva järjestelmä on osoittautunut tehokkaammaksi kuin linnakkeiden rakentaminen ja suuret armeijat.

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(ei julkaista)