elo 162011
 

Toni Alaranta

On olemassa kaksi laajasti esitettyä Turkin politiikkaan liittyvää luonnehdintaa, jotka eivät täysin vastaa todellisuutta. Ensinnäkin, niin Turkissa kuin lännessäkin – varsinkin vuonna 2002 tapahtuneen AKP:n valtaannousun jälkeen – Turkki on monesti kuvattu muslimidemokratiana, jota on myös tarjottu malliksi Lähi-idän itsevaltaisille muslimienemmistöisille valtioille. Toiseksi, joidenkin Turkin-tutkijoiden ja varsinkin läntisten poliitikkojen mukaan AKP edustaa Turkissa liberalismia, vastapuolenaan kemalismin korporatiivinen ja autoritatiivinen valtiotraditio.

Kumpikaan luonnehdinta ei ole niinkään suoranaisesti väärä vaan pikemminkin yksinkertaistava tai puutteellinen. Turkin kutsuminen muslimidemokratiaksi on ongelmallista sillä demokratiakäsite ei voi olla ehdollistettu uskontoon viittaavalla etumääritteellä. Muslimidemokratia terni antaa ymmärtää että kansanvalta Turkissa kuuluu muslimeille. Sen lisäksi että Turkissa asuvat muslimit eivät ole lainkaan yhtenäinen ryhmä – esimerkiksi Turkin suuri alevivähemmistö tuskin haluaa sunnimuslimien mukaan määrittyvää kansanvaltaa – kyseinen muslimidemokratia termi antaa myös ymmärtää, että uskonto ja kansanvalta kulkevat käsi kädessä. Tällainen tuskin kelpaa Turkin maallistuneelle keskiluokalle. Parempi olisikin siis unohtaa – niin Turkin kohdalla kuin muutenkin – uskonnollisesti määrittyvästä demokratiasta puhuminen ja keskittyä yksinkertaisesti arvioimaan Turkin demokratiakehitystä AKP:n aikana.

Luonnehdinta AKP:sta liberaalina poliittisena liikkeenä on niin ikään hieman ongelmallinen. AKP toki on perinteiseen kemalismiin verrattuna liberaalimpi vaihtoehto Turkille. Mutta kyseisen puolueen uskontoon nojaava konservatismi (muhafazakarlık) sopii hyvin huonosti yhteen historiallisen liberalismin yksilön vapauttamiseen tähtäävän tradition kanssa. Usein unohdetaan että liberalismin maailmankuva ei sisällä vain yksilön poliittisia oikeuksia ja taloudellisen toiminnan vapautta, vaan se on sisältänyt selkeän ihmisen henkiseen vapauttamiseen sitoutuneen mission: liberalismin oleellinen tehtävä on ollut murtaa kirkon ja aateliston hegemonia ja mahdollistaa sellainen yhteiskunta, jossa ihmiset voivat alati kyseenalaistaa valitsevat käytännöt, arvot ja totuudet. Näin ollen sellainen liberalismin ja konservatismin yhdistelmä, jota länsimaissa ovat edustaneet ennen muuta Ronald Reagan ja Margaret Thatcher, on liberalismin perinteen valossa täysin ristiriitainen ideologia. Yhteiskunnallisen status quon säilyttäminen ja pitäytyminen uskonnon tarjoamissa konservatiivisissa arvoissa ovat liberalismin tradition totaalista häpäisemistä. Turkissa konservatismin ja liberalismin liitto toteutui ensikerran ennen muuta 1980-luvulla Turgut Özalin Anavatan-puolueen aikakaudella; pyrkiessään valtaaman keskustaoikeiston AKP on nyt Recep Tayyip Erdoğanin johdolla selkeästi jatkanut Özalin perintöä myös tältä osin. Lyhyesti yhteenvetona; jos väittää että nykyinen Turkki on muslimidemokratia jota hallitsee liberalismin traditioon sitoutunut Oikeus- ja kehityspuolue, tulee esitettyä samassa lauseessa kaksi hyvin ongelmallista väitettä.

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(ei julkaista)