elo 292012
 

Arvostamani Eurasianet.org-sivusto julkaisi elokuun puolivälissä artikkelin, joka käsitteli alkoholia ja suhtautumista siihen eräänlaisena indikaattorina tai tekijänä, joka määrittää turkkilaisen yhteiskunnan ja yksilöidenvälisiä jakolinjoja (uskonnolliset vs. sekularistit, konservatiivit vs. liberaalit). Artikkeli oli epäilemättä hieman klisheinen ja veti suoraksi mutkia, jotka olisivat kaivanneet tarkempaa käsittelyä. Ei olekaan ihme, että se sai pian mainion vastineen, jossa kyseenalaistettiin monia artikkelin väittämiä ja lehdistössä (esim. englanninkielisessä Hürriyet Daily Newsissä) esiin nostettuja aiheita. Lisäksi vastineessa haluttiin siirtää huomio anniskelukiistoista suurempiin ongelmiin. Koska alkoholi on herkullinen aihe, ja koskettaa tätäkin blogia, ajattelin pohtia asiaa muutaman kappaleen verran.

Kuten vakiovieraamme olette varmasti huomanneet, Euroopan rajalla? on viettänyt useamman viikon kesälomaa. Tauko venyi suunniteltua pidemmäksi, mutta toisaalta uusien tekstien puute on mahdollistanut sen, että kävijätilastoissa korostuvat nyt satunnaisten lukijoiden mielenkiinnon kohteet. Useimmat satunnaiset kävijät päätyvät sivustollemme hakukoneiden kautta, ja tämän kesän suosituin yksittäinen aihe on ollut alkoholi (-lainsäädäntö) Turkissa. Kaukana kuningasalkoholin perässä tulevat mm. PKK, Gülen-liike ja muut (sinällään hienoa ja yllättävää, että Gülen-liike näkyy tilastoissa). Miksi niin moni suomalainen on kiinnostunut Turkin alkoholilainsäädännöstä? Onko alkoholin rooli yhtä merkittävä esim. Kreikkaa käsittelevillä sivustoilla?

Oma, kokemukseeni perustuva, mielipiteeni on se, että taustalla vaikuttaa kaksi tekijää ylitse muiden: 1) Turkin väestön enemmistö on muslimeja ja 2) suhtautuminen alkoholiin on Suomessa yhä ristiriitainen ja herkkä aihe (seikka jota voi pohtia jossain muualla). Lisäksi voisi todeta, että alkoholi on usein aihe, johon suhtautumisen ajatellaan heijastelevan, ainakin pintapuolisesti, henkilön poliittisia näkemyksiä. Nämä ovat siis yleistyksiä ja, kuten jo mainitsinkin, pohjaavat lähinnä omaan kokemukseeni.

Islam ja alkoholi, mikä herkullinen ja ennakko-odotuksia herättävä aihe. Kuinka monesti olenkaan saanut vastata kysymyksiin siitä, mistä Turkissa saa alkoholia. Yleensä olen vastannut, että sitä saa kaupoista ja ravintoloista – mihin olen vielä lisännyt, että viinan ostaminen on Turkissa helpompaa kuin Suomessa. Silti vaikuttaa siltä, että monet suomalaiset eivät usko löytävänsä (ainakaan helposti) alkoholia Turkista aurinkorantojen ulkopuolelta. Tähän on varmasti useita syitä, mutta medialla ja koulutuksella lienee osansa asiassa. Kun media käsittelee maita, joiden väestön enemmistö on muslimeja, uskontoa pidetään identiteettiä määrittävänä ideologiana, joka läpäisee samalla koko yhteiskunnan. Toisin sanoen, muslimienemmistöisissä maissa yhteiskunnallinen toiminta ja päätöksenteko olisivat alisteisia islamille eikä niitä voida erottaa toisistaan. Ja sama pätee yksilötasolla, missä ihminen olisi ensisijaisesti muslimi – uskonnon määrittäessä yksilön toimintaa.

Lähestymistapa on kummallinen ja epäreilu, koska uskonnolle ei anneta samaa painoarvoa muita maita koskevassa uutisoinnissa – ei edes silloin, kun maata johtaa kristillinen puolue, kuten CDU Saksassa, tai kun valtiopäivien avajaisiin kuuluu kristillinen jumalanpalvelus ja kirkolla on verotusoikeus, kuten Suomessa. Pitäisikö suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa tarkastella ensisijaisesti kristinuskon kautta? Onko suomalaisen alkoholipolitiikan takana kristillinen moraali vai huoli alkoholin terveydellisistä ja sosiaalisista haitoista? Entäpä Suomen ulkopolitiikka, onko sekin kristinuskon sanelemaa vai voisiko taustalla olla muitakin vaikuttimia? Yksilötasolla voidaan kysyä, kuinka moni suomalainen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen elää kristinuskon oppien mukaan?

Arkikeskusteluissa yksinkertaistukset vielä menevät, mutta huolestuttavampaa on huntingtonilaisen kulttuurientörmäysdiskurssin sekä yksiulotteisen (ja väärän) islamkuvan kritiikitön omaksuminen tutkijoiden keskuudessa (esimerkki HS:n sivuilta). Miksi islamia sitten pidetään niin voimakkaana tekijänä muslimien ja pääosin islamilaisten yhteiskuntien takana? Yksi tekijä on varmaan uskonnon käsitteleminen (kouluissa) normatiivisena ja muuttumattomana oppirakennelmana, joka kattaa kaikki elämän osa-alueet. Tiedämmekin muiden muassa, miten muslimit rukoilevat viisi kertaa päivässä, eivätkä he juo alkoholia tai syö sianlihaa – samalla tavoin kristityt pidättyvät esiaviollisesta seksistä ja buddhalaiset väkivallasta. Tämä on toki yksi lähestymistapa uskontoihin, mutta rinnalle pitäisi saada uskontojen arkisempia ulottuvuuksia – miten uskonnot ja ihmiset ovat mukautuneet eri olosuhteisiin ja kulttuureihin tai miten käytännöt voivat poiketa oletetusta ideaalista. Voisiko esimerkiksi nuori turkkilaismies olla ensisijaisesti nuori, olutta ja jalkapalloa harrastava avomies, joka on töissä insinööritoimistossa? Turkissa hän on kasvanut kulttuurissa, johon islam on vaikuttanut suuresti, mutta onko islam kuitenkaan se tärkein hänen identiteettiään ja toimintaansa määrittävä tekijä. Tuskin. Ja vaikka kyseessä olisikin harras uskovainen, hänen käsityksensä ja kokemuksensa islamista poikkeaisi suuresti vaikkapa Nigerian pohjoisosissa asuvan nuoren muslimimiehen vastaavasta. Väitänkin, että on yhtä absurdia rinnastaa turkkilaista ja nigerialaista nuorta miestä, koska he kuuluvat johonkin abstraktiin, yhtenäiseen islamilaiseen kulttuuriin, kuin olisi rinnastaa suomalaista ja ugandalaista miestä vain koska molemmat ovat kristittyjä. Tapakristityn rinnalle on aika nostaa tapamuslimi, joka ei edusta muuttumatonta ja monoliittista islamia.

Toisaalta islamista puhuttaessa mediassa pääsevät esille usein uskonnolliset ääriliikkeet. Mutta samoin kuin äärijuutalaiset eivät ole enemmistönö Israelissa tai äärikristityt Yhdysvalloissa, äärimuslimit eivät edusta enemmistöä missään muslimienemmistöisessä valtiossa. Ääriliikkeillä on kuitenkin usein kokoaan suurempi painoarvo (myös länsimaissa), mihin voivat vaikuttaa mm. niiden vahva sitoutuminen aatteeseen, järjestäytymisen korkea aste, kansainväliset verkostot, käytettävissä olevat resurssit, väkivallan uhka sekä vaihtoehtojen ja informaation puute (epätoivo). Ääriliikkeiden yliedustus antaa kuitenkin vääristyneen kuvan yhteiskunnista, joista on jo lähtökohtaisesti tarjolla vain niukasti tietoa.

Onko Turkissa alkoholista käytävä keskustelu sitten länsimaisen, orientalistisen lehdistön harhaista mielikuvitusta? Ei tietenkään. Kiistat ovat yhtä todellisia kuin Suomessakin, mutta niiden pelkistäminen islamistit vs. sekularistit -asetelmaksi on yksinkertaistavaa ja harhaanjohtavaa. Haluankin kyseenalaistaa tavan, jolla islamista ja alkoholista kirjoitetaan/puhutaan.

***

Olen muuten asunut kahdessa muslimienemmistöisessä maassa. Kummassakin niistä alkoholin saatavuus oli parempi kuin Suomessa. Turkista voin sanoa, että vaikka alkoholin saatavuus on parempi kuin Suomessa, suhtautuminen siihen on varauksellisempaa. Alkoholijuomista tunnetuin ja tyypillisin Turkille on aniksella maustettu rakı-viina, joka omasta mielestäni on sukua arakille, ouzolle ja mastikalle – seikka, jonka turkkilaiset, arabit, kreikkalaiset ja makedonialaiset yleisesti kiistävät. Viinan valmistus oli ennen valtion Tekel-yhtiön yksinoikeus ja verotuksella pidettiin huoli siitä, että tuontialkoholi on huomattavan kallista paikalliseen verrattuna. Nykyään valmistus on vapautunut, mutta tuontijuomat ovat yhä verrattain kalliita.

Turkkilaiset viinit ovat laadultaan vaihtelevaa tasoa hyvästä kamalaan. Suosittelen silti kokeilemaan rohkeasti. Turkkilainen olutkulttuuri kärsii samoista vaivoista kuin suomalainenkin. Fosters ja muut yhdentekevät suurpanimoiden tuotteet valtaavat markkinoita mainonnan ja kalliiden kampanjoiden avulla, mutta niiden rinnalla on myös paikallisia vaihtoehtoja, kuten suomalaisillekin tuttu Efes. Lisäksi ainakin Istanbulissa on muutamia panimoravintoloita.

Turkissa alkoholin nauttiminen julkisilla paikoilla ja humalahakuinen juominen eivät ole yhtä yleisiä ilmiöitä kuin Suomessa. Turkissa on myös suuria alueellisia eroja, jotka näkyvät mm. maan länsi- ja itäosan, kaupunkien ja maaseudun sekä kaupunginosien välillä. Istanbul ja moni muu suurkaupunki tarjoaakin varsin kattavan valikoiman erilaisia juottoloita. Oma mielenkiintoinen tapauksensa on Ankaran ja Antalyan välillä sijaitseva konservatiivinen miljoonakaupunki Konya, jonka yöelämä oli ainakin muutama vuosi sitten olematonta, vaikka kaupungissa on kymmeniä tuhansia opiskelijoita. Turkissa väitetään kuitenkin yleisesti, että Konyassa kulutetaan enemmän alkoholia kuin missään muualla Turkissa – se vain juodaan neljän seinän sisällä, valitettavasti.

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(ei julkaista)