elo 222013
 

Pian on kulunut kolme kuukautta ns. Gezi-levottomuuksien alkamisesta. Kirjoitin tilanteesta heti tuoreeltaan, mutta koen, että on aika palata aiheeseen.

Kesäkuun levottomuudet ylittivät uutiskynnyksen läntisessä maailmassa ja analyysejäkin on näkynyt – jotkut hyviä, toiset ei niinkään. Sittemmin vallankaappaus Egyptissä on vienyt huomion, mikä on ymmärrettävää, mutta tilanne Turkissa ei kuitenkaan ole ohi. Seuraavassa pyrin avaamaan tapahtumia kolmesta eri näkökulmasta:

  1. Mistä mielenosoituksissa oli/on kyse?
  2. Vertautuivatko tapahtumat ns. arabikevääseen?
  3. Mitä tästä seuraa?

Kahta jälkimmäistä kysymystä käsittelen tämän kirjoituksen jatko-osassa.

Mistä mielenosoituksissa oli/on kyse?

Istanbulin kartta. @WikimediaCommons

Kaikki alkoi pienestä puistosta Taksim-aukion kupeessa Istanbulissa, Beyoğlun ja Şişlin kuntien rajamailla. Kyseinen puisto ei ole koskaan ollut kovin miellyttävä paikka ja olen itse käyttänyt sitä lähinnä läpikulkuun. Se on kuitenkin yksi harvoista jäljellä olevista puistoista miljoonakaupungin yhä betonisemmaksi muuttuvassa keskustassa. Niinpä kourallinen (=satoja) ympäristöaktivisteja päätti osoittaa mieltään hallituksen suunnitelmia vastaan. Hallitus oli nimittäin päättänyt rakentaa puistoon vuosikymmeniä sitten puretun kasarmin kopion, ja huhujen mukaan puiston paikalle nousevaan replikaan tulisi ostoskeskus – ikään kuin niitä ei olisi jo tarpeeksi Istanbulissa. Toisaalta, miksi tämä kauan sitten purettu kasarmi oli tarpeen palauttaa paikalleen, kun samaan aikaan kaupungissa rikotaan rakennussuojelulainsäädäntöä ja uhataan UNESCOn maailmanperintökohteita?

Istanbulissa on lukemattomia esimerkkejä piittaamattomuudesta ja laittomuuksista, kun puhutaan sen rakennetusta perinnöstä. Muutamia mainitakseni: İstiklal-kadulle noussut Demirörenin ostoskeskus, Emek-elokuvateatterin purkaminen sekä uudistuksen nimissä tehdyt projektit Tarlabaşıssa, Sulukulessa, Balatissa, Ayvansarayssa jne. Eikä tilannetta paranna se, että usein näiden suurimittaisten projektien takana on rakennusyhtiöt, joilla on läheinen suhde maan hallitukseen (Gezipuiston hanketta vetää pääministerin vävy Berat Albayrak). Myös asuntorakennuttamiseen erikoistunut ja mm. Sulukulen ja Balatin uudistushankkeisiin osallinen valtiollinen TOKİ on yhdistetty korruptioon (tosin tapauksen käsittely ei ole edennyt).

Voidaan myös kysyä, miksi hallitus ja pääministeri osallistuvat niin tiiviisti yhden kaupungin kehitykseen. Suuret, nopealla aikataululla sunnitellut ja toteutettavat hankkeet ovat olleet kiistanalaisia ja uhka ympäristölleen. Uhattuina ovat niin kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset, kuten Istanbulin vanhan venäläisyhteisön kirkko, kuin kaupungin kutistuvat viheralueet. Kun metsiä kaadetaan mm. kolmannen Bosporin-sillan ja lentokentän tieltä, tilanne on nyt se, että suuri osa kaupungin viheralueista kuuluu armeijalle. Eikä siinä vielä kaikki: pääministeri haluaa Istanbuliin myös uuden Mustaltamereltä Marmaramerelle ulottuvan kanavan sekä Turkin suurimman moskeijan alueelle, missä ei asu juuri ketään.

Eikä huoli ympäristöstä rajoitu vain Istanbuliin. Pakokaasuihin ja betoniin tukehtuvan suurkaupungin ulkopuolellakin on havahduttu rakennusprojekteihin, jotka on määrätty pääkaupungista välittämättä paikallisten mielipiteistä tai ympäristöstä. Rauhallisia mielenosoituksia ja väkivaltaisia yhteenottoja on nähty etenkin Mustallamerellä, missä on vastustettu vesivoiman rakentamista mm. Hopassa ja Artvinissa, ydinvoimaa Sinopissa ja muita voimalaitoksia mm. Bartınıssa ja Sinopissa. Näissä mielenosoittajat ovat usein olleet aivan tavallisia, paikallisia asukkaita, jotka ovat huolissaan välittömästä ympäristöstään.

Gezipuistossa mieltään osoittaneet ympäristöaktivistit olivat siis osa laajempaa liikehdintää viheralueiden puolesta. Vastaavasti Istanbulissa on nähty useita mielenosoituksia rakennetun perinnön puolesta. Näitä mielenosoituksia on yhdistänyt usein tietynlainen epäpoliittisuus – ainakin siinä mielessä, ettei mikään puolue ole pystynyt niitä omimaan – ja se, ettei niihin ole osallistunut kuin enintään joitain tuhansia ihmisiä. Ja näin oli myös Gezipuistossa, kunnes hallitus usutti poliisin puistoon. Siinä missä eläkkeellä olevan opettajan kuolema kyynelkaasun aiheuttamaan sydänkohtaukseen Hopassa ei vielä aiheuttanut yleistä raivoa, poliisin suhteeton ja häikäilemätön väkivalta rauhallisia mielenosoittajia vastaan Istanbulin keskustassa oli liikaa. Kymmenet ja sadat tuhannet turkkilaiset valuivat kaduille niin Istanbulissa kuin muuallakin Turkissa.

Väkivalta alkoi siis toukokuun 27. päivä, mutta todella pahaksi tilanne muuttui 30. toukokuuta ja pian yhteenotot levisivät ympäri maata. Poliisin vastaus kaikkialla oli sama: kaikki mielenosoittajat ja ylipäätään lähellä mielenosoitusta olevat olivat vapaata riistaa. Kyynelkaasun ja pippurisumutteen käytössä Turkissa tehtiin varmaan maailmanennätys ja lukemattomat mielenosoittajat ja sivulliset saivat kärsiä. Poliisi turvautui myös vesitykkeihin, panssariautoihin, kumiluoteihin, käsiaseisiin, pamppuihin, hallituksen kannattajiin ja nyrkkeihin. Tv-kanavat ja hallitusta lähellä olevat lehdet vaikenivat tapahtumista. Työnsä kunnolla tehneet toimittajat puolestaan joutuvat poliisin silmätikuiksi ja useita loukkaantui tai joutui pidätetyksi. Seurannut sensuuri ja sota riippumatonta mediaa vastaan oli osoitus huonosti sisäistetystä demokratiasta – ja joka tapauksessa turkkilaiset pystyivät seuraamaan tapahtumia internetin ja ulkomaisten tiedotusvälineiden kautta. Vähemmän yllättäen tapahtumista uutisoineet pienet turkkilaiset tv-kanavat saivat sakkoja ”väkivaltaan yllyttämisestä”, ja suurin osa lehdistöäkin on omistusjärjestelyjen tai uhkailun avulla saatu hallituksen taakse. Eikä hallitus ole epäillyt jatkaa mediasotaansa mielenosoitusten jälkeenkään, ja kymmeniä toimittajia on erotettu ja muita määrätty pakkolomalle. Myös lukuisia Twitterin käyttäjiä on pidätetty ja pantu syytteeseen.

Hallituksen toimet kuitenkin yhdistivät ihmisiä. Istabulissa kaduilla nähtiin antikapitalistisia muslimeja, kurdeja, äärivasemmistoa, kemalisteja, liberaaleja, ensikertalaisia, turkkilaisnationalisteja, nuoria, homoja, vanhuksia ja muita. Gezipuistoon virtasi ihmisiä ja lapsiperheitä, jotka halusivat suojella viheralueen ja osoittaa mieltään poliisiväkivaltaa vastaan. Saipa hallitus lopulta jaloilleen istanbulilaiset asianajajatkin. Suurin ihme taisi kuitenkin olla Istanbulin kolmen suuren jalkapalloseuran kannattajien yhdistyminen Istanbul United -ryhmäksi tukemaan mielenosoittajia. Sittemmin sekä Beşiktaşin että Galatasarayn kannattajat ovat jatkaneet protesteja uuden kauden alkaessa.

Mielenosoittajien heterogeenisyys osoittaakin, ettei kyse ollut mistään järjestäytyneestä ryhmästä tai jonkin puolueen masinoimasta protestista. Pääoppositiopuolue CHP perui oman mielenosoituksensa kesäkuun alussa tajutessaan, ettei se voisi omia kansan tyytymättömyttä. Silti pääministeri Recep Tayyip Erdoğan syytti mielenosoituksista juuri oppositiota ja mielenosoittajia hän kutsui pummeiksi, vandaaleiksi ja terroristeiksi. Hän myös uhosi tuovansa kaduille omat kannattajansa, joita olisi monin verroin enemmän. Lisätäkseen vastakkainasettelua pääministeri ilmoitti rakennuttavansa moskeijan Taksimille ja kutsui kaikkia niitä, jotka juovat alkoholia alkoholisteiksi. Hän myös totesi, että valtiolla on oikeus vahtia kansalaistensa moraalia. Kuin kirsikkana kakun päälle Erdoğan päätti kutsua koolle kaksi tukimielenosoitusta Istanbuliin ja Ankaraan. Pääministerin mielenosoitukset vetivätkin paikalle suuria joukkoja, mitä osaltaan helpotti AKP-johtoisten kuntien järjestämät ilmaiset bussikuljetukset.

Kun kotimaiset viholliset eivät enää riittäneet, pääministeri siirsi katseensa ulkomaille. Syyllisiä onkin haettu mm. salaperäisestä kansainvälisestä korkolobbaajien ryhmästä, telekineesistä ja Saksasta. Hallituksen äänenkannattaja tiesi kertoa, että taustalla on juutalaislobby ja American Entreprise Institute. Turkin hallitus ei myöskään unohtanut ulkomaisia tiedotusvälineitä ja Twitteriä, joita se syytti valehtelusta. Mielenkiintoista kyllä AKP:n johtoon kuuluva Ankaran pormestari on ollut yksi pahimmista Twitterin käyttäjistä levittäen siellä tuulesta temmattuja syytöksiä ja usuttaen kannattajiaan mielenosoittajia ja toimittajia vastaan. Myös pääministeri Erdoğan on toistanut paikkansapitämättömiksi todettuja väitteitä mm. siitä että mielenosoittajat olisivat juoneet olutta moskeijassa Beşiktaşissa ja että vain yksi henkilö oli loukkaantunut kohti ammutuista kyynelkaasupanoksista. Lisäksi pääministeri on puheissaan yksilöinyt ja nimeltä maininnut mielenosoituksiin osallistuneita tai niitä tukeneita julkisuuden henkilöitä – teko, jonka seurauksia voimme vain arvioida. Hän myös uhkasi puheessaan Koç Holding -konsernia, jonka omistuksessa oleva Divan-hotelli oli tarjonnut suojan monille mielenosoittajille – sittemmin kaksi konsernin yrityksistä on joutunut ylimääräiseen verotarkastukseen.

Ja että asiat menisivät entistä pahemmin solmuun, Turkin terveysministeri esitti, että mielenosoittajia hoitaneet lääkärit pitäisi saada syytteeseen. Saman linjan mukaisesti ainoat mielenosoituksista uutisoineet tv-kanavat saivat sakkotuomion väkivaltaan yllyttämisestä, kaasunaamarin ja pyöräilykypärän hallussapidosta tehtiin syy pidätyksille ja mielenosoitusten vielä jatkuessa Turkin Eurooppa-ministeri ilmoitti, että kaikkia Taksimille pyrkiviä pidetään terroristeina. Lopulta AKP:n varapuheenjohtaja vaati, että mielenosoituksiin osallistuneet pitäisi tuomita elinkautisiin rangaistuksiin.

Turkki sukelsi syvälle vuoden 2001 talouskriisissä, mutta sen jälkeen maan talous on kasvanut huikeaa vauhtia. Samalla yhä useammat turkkilaiset ovat saaneet vanhempiaan korkeamman koulutuksen ja miljoonat turkkilaiset ovat nauttineet ulkomaanmatkailun ja siellä asumisen avartavasta vaikutuksesta. Ei olekaan ihme, että moni turkkilainen oli yhä enenevässä määrin turhautunut hallituksen ja etenkin pääministerin kasvavaan autoritaarisuuteen. Yli kymmenen vuotta jatkunut yksipuoluehallituksen tarjoama valta on humalluttanut AKP:n ja se on luopunut aikaisemmasta, demokratiaa lisäävästä tavoitteestaan laskea Turkin poikkeuksellisen korkeaa äänikynnystä (10%). Samaan aikaan hallitus on jakanut mammonaa omassa piirissään, tukahduttanut sitä valvovan median ja sulkenut korvansa kaikelta arvostelulta. Myös hallituksen pyrkimys ulottaa moraaliarvonsa julkisesta yksityiseen (alkoholilainsäädännön tiukentaminen, aborttikeskustelu, kommentit saippuasarjojen sisällöistä jne.) on osaltaan ärsyttänyt monia. Lopulta poliisin käyttämä raaka ja summittainen väkivalta myös rauhanomaisia mielenosoittajia ja sivustakatsojia vastaan sai patoutuneen tyytymättömyyden ryöpsähtämään yli äyräiden.

Eikä tyytymättömyyttään ole ilmaissut vain joukko yksittäisiä kansalaisia. Hallituksen toimia ovat kesällä kritisoineet mm. liike-elämän eri toimijat. Turkin liike-elän tärkein etujärjestö TÜSİAD painotti, ettei verotarkastuksia saa käyttää poliittisina lyömäaseina. Hallitusta lähellä olevan ns. islamilaisen pääoman edustaja ilmaisi tukensa pääministerin uhkailemalle Koç Holdingille. Myös matkailuala on kritisoinut hallituksen kyvyttömyyttä dialogiin ja tapaan kehittää Istanbulia. Vastuullinen hallitus ottaisi huomioon myös ulkomaisten yritysten ja sijoittajien ilmaiseman huolen asiain tilasta. Tervetulleinta kritiikki oli kuitenkin AKP:n sisältä, kun kansanedustaja İdris Bal julkaisi analyysinsä Gezi-tapahtumista. Balin mukaan hallitus oli tehnyt strategisen virheen tavassaan hoitaa mielenosoitukset. Balin mukaan demokratia on enemmän kuin vaalit, millä hän viittasi Erdoğanin lausuntoon siitä, että kansalla on mahdollisuus ilmaista tahtonsa vaaleissa, mutta niiden välillä on parempi pitää suunsa supussa. Bal myös toteaa, että hallituksen täytyy kyetä dialogiin ja että suurissa hankkeissa on kuultava kansalaisia, joihin se vaikuttaa. Hän myös muistutti, että politiikassa on syytä käyttäytyä vastuullisesti.

Vaikka suuret mielenosoitukset ovat laantuneet, mielenilmaukset jatkuvat, ja hallituksen vihamielinen, keskusteluun kykenemätön asenne ei tilannetta ainakaan rauhoita. Gezipuiston suojelu sai pullosta ulos hengen, jota ei enää saada sinne takaisin – ainakaan voimatoimin.

  3 Responses to “Gezipuisto, vielä kerran – osa 1”

  1. Eikö TOKI-rakentaminenkin kuulu pääministerin perheeseen? Tällainen käsitys minulle on tullut, kun olen seurannut läheltä TOKI-hankkeeseen sijoittaneita suomalaisia.

    Sellaistakin täällä Turkissa kuulee, että mainitsemasi Koç Holding -konserni ja Migros Ticaret olisivat Gezi Parkin mielenilmausten takana eikä pelkästään tukena. Pääministeri olisi evännyt jonkun Koç Holdingin hankkeen ja siitä alkoivat vastaiskut.

    Tiedä häntä, mikä on totuus. Vaalit tulossa jne.

  2. Itse olen ymmärtänyt, että TOKİsta olisi hyötynyt vastaava ministeri Bayraktar. Mutta kuten aina, korruptioon liittyy paljon huhuja, joita on vaikea todistaa – etenkin, jos oikeuslaitokseen ei voi täysin luottaa. Mutta PM:n vävypoika siis mukana Çalık-holdingissa, joka mukana mm. energia-, rakennus- ja mediasektoreilla.

    RTE on haukkunut paljon Koçin perhettä mm. metsän kaatamisesta heidän yliopistonsa uuden kampuksen tieltä. Toisaalta konserni on saanut sen verran takaiskuja (verotarkastuksen lisäksi mm. hävittäjäaluskaupan peruuntuminen), ettei heille ole ollut mitään hyötyä mielenosoitusten tukemisesta.

    Ja kuten kirjoituksessa toin esiin, en usko, että mikään taho olisi pystynyt tuomaan kaduille niin sekavaa sakkia marssimaan yhdessä tuumin hallitusta (ja etenkin poliisiväkivaltaa) vastaan. Toki hallituksen riveistä löytyy niitä, jotka kiistävät tämän ja sanovat kaiken olleen kellontarkasti suunniteltua ja mielellään vielä jonkin ulkomaisen tahon suunnittelemaa. Uskokoon ken tahtoo.

  3. Niin, ja kiitos Eija kommentistasi. Turkissa on tarinoita joka lähtöön ja totuus toisinaan siellä jossakin. Erilaiset kommentit ja puheenvuorot siis tervetulleita (toki laillisuuden ja hyvän maun rajoissa)! Ja vaalit tosiaan tulevat vaikuttamaan kaikkeen seuraavien parin vuoden aikana.

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(ei julkaista)