helmi 062014
 

Toni Alaranta

Yksi Turkin lähihistorian merkittävimmistä tapahtumista on ollut nyt yli kymmenen vuotta vallassa olleen Oikeus- ja kehityspuolueen (AKP) nousu valtaan vuoden 2002 vaaleissa. Tuosta saakka Turkissa on eletty leimallisesti AKP:n aikakautta niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin. Nyt kun lähestytään maaliskuun paikallisvaaleja ja myöhemmin elokuussa järjestettäviä presidentinvaaleja, AKP:n asema tuntuu ensi kertaa olevan aidosti uhattuna.

AKP:n valtakausi on ollut tärkeä vedenjakaja Turkin tasavallan 90-vuotisessa historiassa. Suuri joukko tutkijoita pitää AKP:n nousua 1950-luvulla alkaneen demokratisoitumisprosessin huipentumana. Demokratisoitumisprosessina tätä on pidetty ennen muuta siksi, että vaikka konservatiivista keskustaoikeistoa edustaneet puolueet ovat lähes poikkeuksetta saaneet kansan enemmistön tuen vapaissa vaaleissa, armeija väliintuloineen ja laki- ja virkamieskunta erilaisilla säädoksillään ja toimintatavoilllaan on pitkään onnistunut määrittelemään ne rajat, joiden puitteissa demokraattisesti valittu hallitus on kulloinkin kyennyt toimimaan. AKP:n on katsottu murtaneen tämän perinteisen asetelman: se on päättänyt armeijan poliittisen vallan ja putsannut hallinnon kemalisteista.

AKP:n nousun taustalla on alusta asti vaikuttanut suurta kannatusta nauttiva uskonnollinen Gülen-liike, johtajanaan imaami Fethullah Gülen. Gülenin liike on salamyhkäinen. Gülen ja hänen kannattajansa ovat aina korostaneet olevansa täysin epäpoliittinen liike. AKP:n ja Gülenin viimekätinen päämäärä on joka tapauksessa sama – islamin arvoihin perustuvan yhteiskunnan vahvistaminen – ja tämän vuoksi AKP sai Gülenistä arvokkaan liittolaisen puhdistaessaan tiukan sekularistisen järjestelmän kannattajat yhteiskunnan avainpaikoilta.

AKP:n valtakauden alkua leimasi uudistuspolitiikka ja erilaisten vapauksien vahvistaminen. Näytti tosiaan siltä, että AKP veisi päätepisteeseen 1950-luvulla alkaneen demokratiakehityksen. Viimeiset vuodet ovat kuitenkin romuttaneet nämä toiveet. Pääministeri Erdoğan etunenässä, AKP on alkanut osoittaa yhä ennemmän itsevaltaisia otteita ja ennen muuta haluttomuutta hyväksyä sitä, että merkittävä vähemmistö – sekulaari keskiluokka ja koulutetut nuoret – ei halua uskonnollisen moraalin perustalle rakentuvaa yhteiskuntamallia.

Vuoden 2013 kesällä tämä tyytymättömyys purkaantui hallituksenvastaisina mielenosoituksina, jotka poliisi tukahdutti kovin ottein. Vuosi 2013 päättyi sitten valtavaan korruptioskandaaliin, joka nopeasti osoittautui entisten liittolaisten, AKP:n ja gülenistien väliseksi valtakamppailuksi. Näin ollen AKP on pakotettu lähtemään tärkeään vaalivuoteen tilanteessa, jossa suhde tärkeään liittolaiseen on käytännössä kokonaan katkennut ja merkittävä vähemmistö kansakunnasta on ilmaissut turhautumisensa vallitsevaan tilanteeseen kaduilla marssien.

AKP:n ja Gülenin välirikko on tuonut pintaan varsin mielenkiintoisia seikkoja Turkin ”kulissien takana” muotoutuvasta valtapelistä. Turkin demokratisoitumisprosessia analysoiva tutkimus esittää, että vaaleilla valitun hallinnon takana on pitkään toiminut niin sanottu ”syvä valtio,” erilaisista intressiryhmistä koostuva valtaklikki, joka on junaillut asioita demokraattisen kontrollin ulottumattomissa. AKP:n ja gülenistien yhteistyön avulla tuon valtaklikin katsottiin saaneen lopullisen kuoliniskun. Kemalistinen älymystö on viimeisen vuosikymmenen ajan toistuvasti esittänyt, että Turkissa todellakin on olemassa ”syvä valtio,” mutta se ei suinkaan koostu kemalisteista vaan Gülenin kannattajista, jotka ovat soluttautuneet kaikkialle. AKP:n johto ei ennen viimeaikaista korruptioskandaalia – jota ovat mitä ilmeisimmin olleet ajamassa gülenistiset poliisit ja jossa on ollut syytettynä muun muassa AKP-ministereiden poikia – koskaan ottanut näitä puheita kuuleviin korviinsa. Nyt, kun Erdoğan on itse ajettu seinää vasten, hän on avoimesti todennut, että Turkin demokratiaa uhkaa ”rinnakkaisvaltio,” joka muodostuu kaikkialle soluttautuneista gülenisteistä.

Poliittiset pelinappulat ovat vuoden 2014 vaalien lähestyessä enemmän hajallaan kuin kertaakaan sitten vuoden 2002. On jopa spekuloitu, että AKP:n ja Gülenin välirikko johtaa siihen, että gülenistit alkavat tosissaan pohtia yhteistyötä pääoppositiopuoleeen, eli perinteisesti vahvasti sekularismiin kallellaan olevan Tasavaltalaisen kansanpuolueen (CHP) kanssa. Toiset kommentaattorit  ovat kuitenkin toppuutelleet näitä arvailuja: vasta hetki sitten yksi CHP:n kansanedustaja vapautui pitkästä vankilatuomiosta, jota hän oli kärsinyt saadessaan tuomion Turkin surullisen kuuluisassa Ergenekon-oikeudenkäynnissä. Tapausta pidetään nyt yhä yleisemmin AKP:n ja gülenististen poliisien järjestelemänä operaationa, jolla iso joukko tunnettuja sekularisteja ja AKP:n kriitikoita saatiin hiljaiseksi. On myös huomattava, että maailmankuvalliset ristiiriidat sekularistisen CHP:n ja islamilaisen saarnamiehen johtaman liikkeen välillä ovat päivänselviä, vaikka väliaikainen liittolaisuus saattaisikin olla molemille järkevä, lyhyen välin reaalipoliittinen valinta.

Vaalivuodesta 2014 näyttää tulevan tärkeä vedenjakaja Turkin poliittisessa historiassa. Voidaan vain arvailla, kuinka paljon kahden islamilaista arvokonservatismia edustavan liikeen välirikko tulee vaikuttamaan AKP:n kannatukseen, ja onnistuuko oppositio hyötymään tilanteesta ja aidosti haastamaan valtapuolueen. Pidemmällä tähtäimellä mielenkiintoista on se, millaisena hallitusvallan takana toimiva valtakamppailu tästä eteenpäin ilmenee: jatkuuko ”syvän valtion” perinne ja keistä se oikeastaan jatkossa muodostuu.

Vieläkään ei näytä siltä, että AKP:n valtakausi olisi päättymässä. Selvää kuitenkin on, että viimeaikojen tapahtumien jälkeen yhä useampi äänestäjä joutuu tosissaan pohtimaan valintojaan. Puolue, joka nousi valtaan lupaamalla lopettaa korruption, on nyt itse syytettynä massiivisesta korruptiosta ja kaksi saman islamilaisen arvomaailman jakavaa ryhmää on ilmiriidassa keskenään. Tämän täytyy tuntua hämmentävältä myös AKP:n perinteisten kannattaijen keskuudessa.

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(ei julkaista)