Kurdimusiikin supertähti Şivan Perwer saapuu muutaman vuoden tauon jälkeen Suomeen ja esiintyy 12. toukokuuta Savoy-teatterissa. Illan päätähteä lämmittelevät mm. Suomessa majaansa pitävät Nefes ja İrfan Özbek. Lisätietoja Savoy-teatterin sivuilta.
Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry (SLIY) järjestää keskiviikkona 31. maaliskuuta turkkilaisen kulttuurin illan, jossa pääesiintyjänä on Orhan Pamukin suomentajana mainetta niittänyt Tuula Kojo. Kojo kertoo tilaisuudessa Orhan Pamukin kielestä ja suomentamisesta. Hän myös esittelee viimeisimmän Orhan Pamuk -suomennoksensa, Viattomuuden museon, joka julkaistaan maaliskuun aikana. Tilaisuudessa esiintyy myös tutkija, muusikko Yonca Ermutlu, joka kertoo [...]
Kulttuurikeskus Stoassa, Helsingin Itäkeskuksessa, vietetään 14.-16. huhtikuuta Turkin kulttuuripäiviä. Ohjelmassa on musiikkia, tanssia ja elokuvia. Tarkempi ohjelma Stoan verkkosivuilta.
Vaikka Euroopan rajalla? onkin sapattivapaalla, niin tässä pari kulttuurivinkkiä:
Helsingissä esitetään 14. joulukuuta turkkilaisia lyhytelokuvia. Paikkana Dubrovnik ja lisätietoja löytyy täältä. Pristinassa, Kosovossa, alkaa huomenna 11. joulukuuta turkkilaisen elokuvan viikko (no, totuuden nimessä se on kyllä vajaa viikko, sillä se päättyy jo tiistaina). Paikkana elokuvateatteri Kino ABC, ja ohjelma löytyy täältä.
Helsingin kulttuurikeskus Caisassa voi marraskuussa tutustua suufiajattelija Mevlana Celaleddin (Jalal al-Din) Rumiin ajatuksiin Mevlanan ja Anatolian kulttuuriviikolla. Viikon ohjelmassa on mm. luentoja, dokumentteja ja musiikkia. Kulttuuriviikkoon liittyen marraskuun 15. päivä Vuotalon lavalle astuvat pyörivät dervissit.
Lisätietoja: Kulttuurikeskus Caisa
Helsingin kaupungin kansainvälisessä kulttuurikeskus Caisassa järjestetään lokakuussa Turkin kulttuurikuukausi. Ohjelmassa on mm. turkkilaista tanssia, elokuvia ja seminaari naisten asemasta turkkilaisessa yhteiskunnassa.
Elokuvat ovat viime vuosilta (2004-2006) ja sarja lieneekin toistaiseksi paras katsaus turkkilaiseen nykyelokuvaan, mitä Suomessa on nähty. Seminaarissa puolestaan on puhujana aikaisemminkin Suomessa vieraillut professori Binnaz Toprak.
Kuukauden ohjelma löytyy Caisan verkkosivuilta.
Iisalmessa liikkuvat voivat 23.4. asti käydä tutustumassa Gökçen Dilek Acayn valokuvien näyttelyyn.
Helsingissä puolestaan on tarjolla Fatih Akınin uusi elokuva Taivaan reunalla. Saksanturkkilaisen ohjaajan uutuus oli mielestäni heikompi kuin hänen läpimurtoelokuvansa Suoraan seinään. Häiritsevintä elokuvassa oli kuitenkin paikoin varsin eriskummalliset suomennokset! Omalla subjektiivisella asteikollani elokuva ansaitsi ***/*****, eli voin kyllä suositella [...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Are Gülenists becoming the new Kemalists? A good, new article on the movement http://t.co/EOUqul1R, 16.5.2012
- Turkey's Attack (in December) on Civilians Tied to U.S. Military Drone http://t.co/qwrmfMOF, 16.5.2012
- @Ulkopolitist WWII:sta vielä yksi helmi: Casablanca! Japanista voisi mainita Kurosawan Kagemushan, 16.5.2012
- @Ulkopolitist Toimittajia sodan keskellä: Kuoleman kentät, Salvador., 16.5.2012
- Pristina roundabout, another case of poor inspection and corruption in Kosovo? http://t.co/jmL1UBLQ, 16.5.2012
- Seems like the French elections are reviving Turkey's EU bid http://t.co/p1IOdIwS But will that last beyond June and Cypriot presidency?, 16.5.2012
- Meskhetian Turks returning to Georgia faced w/ obstacles http://t.co/YwfZUQgx, 16.5.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan Syyria talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
Arkisto
