Sain hiljattain päätökseen viime vuonna julkaistun Christopher de Bellaiguen kirjan Rebel Land: Among Turkey’s Forgotten Peoples. Kirja keskittyy pienen itäturkkilaisen kaupungin, Varton, ja sitä ympäröivien kylien historiaan 1800-luvun lopulta tähän päivään.
Varto on todistanut niin armenialaisten kansanmurhan, I maailmansodan ja venäläisten miehityksen, sunnien ja alevien kiistoja kuin PKK:n ja Turkin valtion välisen sodan. Vaikka kokoonsa [...]
Turkki – Euroopan rajalla? -kirja on saanut jo varsin hyvin huomiota eri tiedotusvälineissä. Keräämme tänne tietoomme tulleet kirja-arvostelut.
Erkki Tuomiojan viikon kirjavinkki (marraskuu 2007): “Parempaa johdatusta Turkin historiaan, nykyisyyteen ja ristiriitaisuuksiin tuskin löytyy suomen kielellä.“ Esko Rantasen arvostelu Talouselämässä (30.11.2007): “Turkin ymmärtämisen kannalta keskeisin luku käsittelee kemalismia.“ Kristiina Koivusen kritiikki
Törmäsin Andrew Mangon Turkki-aiheisten kirjojen katsaukseen vuodelta 2006. Suosittelen lämpimästi. Mango on brittiläinen tietokirjailija ja Turkin tuntija, joka tunnetaan Atatürkin elämänkerrasta. Hän on syntynyt ja kasvanut Turkissa ja seurannut maan asioita vuosikymmeniä. Yli 30-sivuisessa katsauksessa Mango esittelee, taustoittaa ja arvioi kriittisesti kymmeniä viime vuosina englanniksi, turkiksi ja ranskaksi ilmestyneitä kirjoja ja raportteja. Aiheet ulottuvat osmanien [...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 12 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 12 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
