loka 022012
 

Johanna Nykänen Pari viikkoa sitten professori Maria Lähteenmäki kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynässä poliittisesta turismista, jolla hänen mukaansa on ”huikeat mahdollisuudet muuttaa maailmaa, murtaa ennakkoluuloja ja lisätä suvaitsevaisuutta”. Aihe pyöri mielessäni viime vuonna Kaakkois-Turkkiin tekemäni tutkimusmatkan aikana, ja tarkoitukseni oli tuolloin myös kirjoittaa siitä. Aihe jäi kuitenkin muiden kiireiden alle, mutta nousi taas ajankohtaiseksi Lähteenmäen kirjoituksen myötä. Yksi Kaakkois-Turkin keskeisimmässä kaupungissa Diyarbakırissa usein kuulemani huolenaihe oli juuri […]

Kaakkois-Turkki tarvitsee poliittisen turismin lisäksi myös tavallista turismia
elo 292012
 

Arvostamani Eurasianet.org-sivusto julkaisi elokuun puolivälissä artikkelin, joka käsitteli alkoholia ja suhtautumista siihen eräänlaisena indikaattorina tai tekijänä, joka määrittää turkkilaisen yhteiskunnan ja yksilöidenvälisiä jakolinjoja (uskonnolliset vs. sekularistit, konservatiivit vs. liberaalit). Artikkeli oli epäilemättä hieman klisheinen ja veti suoraksi mutkia, jotka olisivat kaivanneet tarkempaa käsittelyä. Ei olekaan ihme, että se sai pian mainion vastineen, jossa kyseenalaistettiin monia artikkelin väittämiä ja lehdistössä (esim. englanninkielisessä Hürriyet Daily Newsissä) esiin nostettuja aiheita. […]

touko 232012
 

Helsingissä elokuun alussa pidettävä Flow-festivaali mainostaa nyt Turkki-teemaa. Hienoa, että Helsingissä nähdään turkkilaisia artisteja, mutta voiko kahta yhtyettä (BaBa Zula ja Kolektif İstanbul) ja yhtä dj:tä (Murat Meriç) todella mainostaa turkkilaiseen nykymusiikkiin pureutuvana teemana festivaaleilla, missä esiintyy useita kymmeniä artisteja? Entä riittääkö kolme artistia luomaan läpileikkauksen (pureutumisen) edes istanbulilaiseen nykymusiikkiin? Molemmat festivaalilla esiintyvät yhtyeet hyödyntävät turkkilaisen musiikin perinteitä ja Kolektif İstanbul vielä Suomessa nyt niin muodikasta […]

huhti 152012
 

Helsingissä, kulttuurikeskus Caisassa järjestetään 10.4.-14.6. Turkey Meets Finland -näyttely, jossa esitellään turkkilaista muotoilua. Näyttely ja sen oheistapahtumat ovat osa Helsingin designpääkaupunkivuoden ohjelmaa. Maanantaina 16. huhtikuuta Caisassa puhuu Latife Aktan Özel perinteiden vaikutuksesta nykymuotoiluun.

syys 022011
 

Turkkilaista elokuvaa on tarjolla nyt myös syyskuun puolivälissä alkavalla Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla. Festivaalin Balkanize!-sarjassa esitetään Ankaraan (Ankara, güzel Ankara!) sijoittuva, Seyfi Teomanin ohjaama Bizim büyük Çaresizliğimiz (Our Grand Despair) sekä Turkin Aki Kaurismäen/Tarkovskin eli Nuri Bilge Ceylanin ohjaama Bir zamanlar Anadolu’da (Once Upon a Time in Anatolia). Festivaalin koko ohjelma löytyy täältä. *** Teknisten ongelmien vuoksi Euroopan rajalla? on nyt ainakin toistaiseksi hieman eri näköinen […]

syys 012011
 

Suomen ja Kreikan jälkeen jalkapallon sopupeliepäilyt ovat ravistelleet Turkkia heinäkuusta lähtien. Aihe onkin pysytellyt Turkin uutisten pääotsikoissa ja yli kolmenkymmentä henkilöä on pidätetty. Tutkinnan keskiössä on kaikkiaan 19 ottelua ja pääepäiltynä istanbulilaisseura Fenerbahçen puheenjohtaja Aziz Yıldırım ja hänen johtamansa rikollisjoukkio. Kaikkiaan kuusitoista kahden ylimmän sarjatason joukkuetta, mukaanlukien perinteikkäät Trabzonspor ja Beşiktaş, on joutunut epäiltyjen listalle. Jo tutkinnan alkuvaiheessa UEFA ilmoitti olevansa tietoinen tapauksesta, mutta totesi samalla, ettei […]