Kurdimusiikin supertähti Şivan Perwer saapuu muutaman vuoden tauon jälkeen Suomeen ja esiintyy 12. toukokuuta Savoy-teatterissa. Illan päätähteä lämmittelevät mm. Suomessa majaansa pitävät Nefes ja İrfan Özbek. Lisätietoja Savoy-teatterin sivuilta.
Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry (SLIY) järjestää keskiviikkona 31. maaliskuuta turkkilaisen kulttuurin illan, jossa pääesiintyjänä on Orhan Pamukin suomentajana mainetta niittänyt Tuula Kojo. Kojo kertoo tilaisuudessa Orhan Pamukin kielestä ja suomentamisesta. Hän myös esittelee viimeisimmän Orhan Pamuk -suomennoksensa, Viattomuuden museon, joka julkaistaan maaliskuun aikana. Tilaisuudessa esiintyy myös tutkija, muusikko Yonca Ermutlu, joka kertoo [...]
Kulttuurikeskus Stoassa, Helsingin Itäkeskuksessa, vietetään 14.-16. huhtikuuta Turkin kulttuuripäiviä. Ohjelmassa on musiikkia, tanssia ja elokuvia. Tarkempi ohjelma Stoan verkkosivuilta.
Vaikka Euroopan rajalla? onkin sapattivapaalla, niin tässä pari kulttuurivinkkiä:
Helsingissä esitetään 14. joulukuuta turkkilaisia lyhytelokuvia. Paikkana Dubrovnik ja lisätietoja löytyy täältä. Pristinassa, Kosovossa, alkaa huomenna 11. joulukuuta turkkilaisen elokuvan viikko (no, totuuden nimessä se on kyllä vajaa viikko, sillä se päättyy jo tiistaina). Paikkana elokuvateatteri Kino ABC, ja ohjelma löytyy täältä.
Helsingin kulttuurikeskus Caisassa voi marraskuussa tutustua suufiajattelija Mevlana Celaleddin (Jalal al-Din) Rumiin ajatuksiin Mevlanan ja Anatolian kulttuuriviikolla. Viikon ohjelmassa on mm. luentoja, dokumentteja ja musiikkia. Kulttuuriviikkoon liittyen marraskuun 15. päivä Vuotalon lavalle astuvat pyörivät dervissit.
Lisätietoja: Kulttuurikeskus Caisa
Mika Waltari on varmasti se suomalainen kirjailija, joka tulee mieleen kun puhutaan Istanbulista. Toisin kuin noin sata vuotta aiemmin Konstantinopolissa käynyt G. A. Wallin, Waltari todella piti kaupungista ja hän palasi sinne 1947 tekemällä matkallaan. Lukiessani Waltarin matkamuisteloja tältä toiselta matkalta en malta olla nostamatta esiin kahta lainausta, jotka mielestäni kuvastavat hyvin matkaajan aatoksia. Toisaalta [...]
Nevruzunuz kutlu olsun! Newroz piroz be!
Tänään, 21. maaliskuuta, Turkissa vietetään kurdien uuden vuoden juhlaa newrozia (turk. Nevruz). Juhla oli pitkään kielletty ja siitä onkin vuosien varrella tullut turkinkurdien poliittisen taistelun merkkipäivä.
Kun juhla taas sallittiin vuonna 2000, Turkin viranomaiset pyrkivätkin korostamaan sen turkkilaisia juuria. Vaikka nevruzia vietetäänkin laajalti turkkilaisessa maailmassa (se on vapaapäivä mm. [...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 14 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 14 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
