Ihanaa lukea mitä huvittaa

Kun ei ole enää opiskelija, voi taas nauttia lukemisesta, koska sitä tekee vain ja ainoastaan omaksi huvikseen. Vaikka kuinka nauttisi tutkimuskohteestaan, on kaikki siihen liittyvä lukemisto kuitenkin hieman raskaampaa kuin se voisi muuten olla.

Viime aikoina olen tutustunut kirjojen välityksellä mm. albaaneihin, Iraniin, Ulrike Meinhofiin ja ihmisoikeuksien historiaan. Ja onpa siinä sivussa mennyt vähän kaunokirjallisuuttakin - sarjakuvia tietenkään unhoittamatta. Mahtava tunne kun voi vain lukea tietäen, ettei mitään tarvitse omaksua tai ymmärtää. Ignorance is bliss? Ei suinkaan, mutta nyt kirjan voi panna sivuun, jos se tuntuu vaikeaselkoiselta tai tylsältä. Ja toisaalta lukemastaan voi nauttia ilman että siitä tarvitsisi hyötyä - voi lukea laidasta laitaan tai vaikka olla lukematta. Kivaa!

***

Niin joo, olen taas vaihtanut kuntaa missä työskentelen. Nykyisen nimi on Gjilan/Gnjilane/Gilan - valitse vapaasti suosimasi kieli. Kaupunki on pienempi kuin Ferizaj (Urosevac/Ferizovik), mutta kuulemma parempi. Hmm… No, tällä viikolla en paljoa kaupungille kerkeä, koska olen niinkin hienolta kuulostavassa tehtävässä kuin Acting Senior Democratisation Officer. Ota tuostakin sitten selvää.

Image branding a la Kosovo

So, it was Kosovo’s turn to call a PR agency to polish her tarnished image. Following in Croatia’s footsteps, Kosovo decided to rely on an image campaign instead of tackling the many existing problems. For five million Euros Saatchi&Saatchi came up with the perfect slogan: Kosovo - The Young Europeans.

There sure is a large young population. Enjoy!

I’m cold

Came back from a wonderful vacation around the Balkans - from Ljubljana to Thessaloniki. Weather was beautiful and I could have got sunburnt had I wished so. What can I say? Ljubljana is like going home; calm and quiet, clean (although they do miss the sea). Trieste… well, it’s Italy and everything is closed for most of the time. Istria; quiet sunny small towns, fishermen going to the sea. Zagreb is nice… try Hotel Ilica and it’s interesting owner (no, I did not use their public toilet despite him being quite insistent. Strange isn’t it?) Beograd, brass music, weddings, romani music, pollution and traffic. Thessaloniki is a bliss; good food, sunny promenade by the sea, cheap wine in a nice bar. However, parking in Thessaloniki is either a headache or super expensive - you choose.

But how about Kosovo. Well, it’s winter time! First snow covered the mountains early this week. This morning it arrived to town. And I’m freezing as it is not winter from the point of view of the landlords. Oh no, not until 1 November. And no heating before that. I’ll try to survive under my blankets, a hood on my head, and wearing a few pairs of socks.

Elections on 15 November. Fun.

***

Congrats to Macedonia (not FYRoM)! She will soon (by the end of 2010?) start the negotiations with EU for membership. I wish her all the best, as it is slowly becoming my favourite country in the Balkans. It’s definitely worth a trip. A suggested itinerary for a week: Skopje, a bit of hiking, lazy day in a winery, Bitola, Ohrid, and, if you really have to and you like it, skiing.

Back in the headlines

My dear home town was recently worth a Human Rights Watch statement. In addition, the town which is my responsibility was also mentioned in that report (as well as the work of the international community).

Today I see my hometown achieved recognition by Reuters. Cool!

Kesä 2009

Kun yritykset ja kunnat julkistavat toisen vuosineljänneksen tai ensimmäisen puolen vuoden raporttejaan/tuloksiaan, ajattelin minäkin kantaa korteni kekoon ja listata joitain tämän kesän ensipuoliskon huippuhetkiä ja kokemuksia.

  1. Loma. Loman toinen puolisko on vielä käyttämättä, mutta ensimmäinen puolisko kului viihtyisästi Balkania samotessa (eikä vähiten erinomaisen seuran vuoksi). Montenegro, Kroatia, Bosnia. Ehkä paras kaikista oli Montenegro. Vaikuttaneeko siihen sitten se, että odotukseni eivät olleet kovin kummoiset ja se oli lomani reissun ensimmäinen kohde? Mene ja tiedä. Suosittelen: vaeltaminen Durmitorissa, rento päivä tai parikin Kotorissa, Kroatian saaret, burek-ateria Sarajevossa.
  2. Viime aikoina on Suomessakin kirjoitettu Balkanin radikalisoituvista muslimeista. Serbiassa tuomittiin juuri Sandzhakin wahhabiitteja vankilaan ja saudirahoitteiset moskeijat vaivaavat minuakin. Sarajevossa ainoa moskeija, jossa todella pysähdyimme ja keskustelimme paikallisen imaamin/müessinin kanssa, paljastui kuitenkin nakshibendien tukikohdaksi. Veljeskunnat ovat siis yhä voimissaan. Olisiko tässä mahdollisuus johonkin käytännön tukeen korkean tason kulttuurienvälisten dialogien lisäksi/sijaan?
  3. Sääennuste huomiselle: sataa ja ukkostaa. Täällä käynnistyi kesän jo toisen ukkosaallon kolmas viikko. Ensimmäisen aallon melskeissä työpaikkani autoista vaurioitui yli 20. Viemärit eivät vedä, sähköt poikki ja maatalous pulassa. Sentään kukaan ei ole kuollut - ainakaan välittömästi sateen vuoksi. Jos tästä jotain hyvää yrittää hakea, niin ehkäpä se, että paikallinen vesilaitos ilmoitti, ettei tänä kesänä ole tarvetta vedenkäytön säännöstelylle.
  4. Newcastle putosi kauden päätteeksi Valioliigasta. Nyt seura on kaupan. Toivon vain, että uusi omistaja sitoutuisi seuraan pitkäjännitteisesti ja pyrkisi luomaan hyvän perustan pelkkien ostomiehien sijaan.
  5. Harkitsen uuden työpaikan hakemista. Taitaa kuitenkin olla helpommin sanottu kuin tehty - siis se uuden työpaikan löytäminen.
  6. Skopje. Henkireikäni, mistä saan tuoretta lihaa, baklavaa, vaatteita…
  7. Iranin vaalit. Ahmadinejadin voitto edellisissä vaaleissa oli osoitus kansan tyytymättömyydestä vanhaan hallintoon. Valitettavasti vain Ahmadinejad käytti mandaattinsa asemansa pönkittämiseen eikä suostu enää lähtemään, vaikka kansa olisi nyt pettynyt myös häneen. Iranissa kuohuu, ja mahdollisuus muutokseen on todellinen. Olisi hienoa tietää, mitä iranilaisessa mediassa (niin koti- kuin ulkomaillakin) kirjoitetaan tilanteesta.

Politiikkaa

Viimeiset pari päivää olen saanut lukea uutisista ja internetin keskustelupalstoilta, miten oikeisto on voittanut eurovaaleissa. Näitä juttuja lukiessa tulee tunne, että kyseessä on jotenkin paha asia. Suomen tuloksia kun katsoo, niin läpihän meni pari ihan hyvääkin ehdokasta. Edellisiin MEPpeihin verrattuna joukko on mielestäni vähintään samaa tasoa. Esko Seppäsen populismi korvattiin Timo Soinin vastaavalla. Kokonaisuutena tekisi mieli sanoa, että hyvinhän suomalaiset äänestivät, kun rannalle jäivät niin Jani Sievinen kuin Kanki Kaikkonenkin.

Iso-Britanniaa ovat järkyttäneet kahden BNP:n jäsenen pääsy Brysseliin (ja Strasbourgiin). Asiasta voi lukea vaikkapa “Euroopan johtavan bloggaajan” sivulta. Entiset stallarit korvautuvat soineilla ja parilla brittirasistilla. (Ja eiköhän niitä takkinsa kääntäneitä stallareita ole siellä vielä aivan riittämiin.) En oikein jaksaisi tästä huolestua. Pikemminkin kiinnittäisin huomioni perinteisten puolueiden (varsinkin ns. vasemmistolaisen sosialidemokraattisen liikkeen) kyvyttömyyteen vastata ajan haasteisiin. Kyvyttömyyteen puhua tämän ajan ongelmista ja haluttomuudesta hakea ratkaisuja.

Niin, ja jos sitä katastrofia jostain etsii, niin uskoakseni oikea suunta on Italiassa. Berlusconi joukkioineen oli eurovaalien voittaja Italiassa, Euroopan typerimmän kansan kodissa. Mukavasta elämästä nauttiva Berlusconi porskuttaa, ja kansa tukee Euroopan toiseksi häikäilemättömintä johtajaa.

Samaan aikaan EU-kansalaisten kanssa, Libanonissa väki suuntasi vaaliuurnille. Ei juurikaan uutta taivaan alla. Pari paikkaa siirtyi puolueelta toiselle tai sitoutumattomalle ehdokkaalle, mutta kiitos sikäläisen poliittisen järjestelmän uskontokuntien paikkajako säilyi tismalleen entisellään. Seuraavat vaalit sitten Iranissa.

***

Olin viikonloppuna Tiranassa katsomassa Albania-Portugali-futismatsia. Myönteinen kokemus myönteisesti yllättäneestä kaupungista. Suosittelen lämpimästi!

Stuff happens

It’s been a while since the last post. Nothing spectacular has happened since, but here’s a few “highlights”:

  1. We were offered to buy a sheep while sort of hiking in Novo Brdo. Didn’t buy any. I know the village where the shepherd lives, so in case I buy one, please send me a recipe for it. I.e. how to prepare a lamb from alfa to omega?!
  2. Stretched some ligaments and still can’t walk properly after almost five days. It sucks. I opened a (big) bottle of mastika hoping it will make me feel better. I don’t really like the taste, but I do feel better.
  3. At work…. but then again, I decided not to write a thing about work.
  4. It’s ca. 30 degrees during the day and 15 at night. Thank god it’s not humid.
  5. Haven’t been abroad for some time. I miss abroad.
  6. U.S. vice president Biden just visited Kosovo. He stayed over night in my municipality - not the capital Pristina! Also the Minister of Education was there about a week ago. His stupid convoy forced me off the road.
  7. Just watched Body of Lies. Not the best film ever, but I would recommend it anyway.
  8. There’s still plenty to see in Kosovo. Dragash, Gjakova, Mirusha waterfalls, Decani, the old mosque in Kaçanik and the Grand Mosque of Ferizaj/Urosevac that was finally saved (at least for the time being) from additional construction (due to a hunger strike by the community of believers). I need to get my act together and see all that. I guess this is not really a highlight but anyway.
  9. I thought about applying for a new job. Although, I don’t know which job.
  10. I finally downloaded the White Book on KLA. It took me quite some time to find both parts of it. Now I need to read it.
  11. At the moment I’m listening to Notkea rotta! Itäääääääääääää (well, to be honest now it’s Pepe Willberg and his seminal work Saat miehen kyyneliin).
  12. Inhabitants of Silovo started to pay for their electricity (first time since 1999?). That is, Marina will, hopefully, soon open the “Library” again. I miss her chicken raznici with bacon! But first she needs to go to Vranje to get the meat.

Vihaan Vistaa

Olin äskettäin Suomessa lomailemassa ja ostin samalla uuden tietokoneen. Sellaisen modernin, missä oli esiasennettuna Windowsin Vista-käyttöjärjestelmä. Ostin koneen maanantaina. Kokeilin sitä illalla ja se vaikutti ihan toimivalta. Tiistaina lensin tänne, ja kone vaikutti yhä toimivan. Keskiviikkona se ei sitten enää toiminutkaan.

Keskiviikkoillan epätoivoisista korjausyrityksistä väsyneenä otin yhteyttä Suomeen valmistajan tukeen. Lupasivat vastata työpäivän aikana. Perjantaina neljän aikoihin, vastausta saamatta, päätin lopulta soittaa sinne tukeen, mistä sainkin sinällään ihan hyvää palvelua turhia odotamatta. Syy kuitenkin jäi hieman vaivaamaan: “…sitä on vähän vaikea selittää maallikolle. Se on ikään kuin mennyt sekaisin päivityksestä.” Sanoivat lisäksi että sellaista sattuu.

No, nyt kone näyttää taas (ainakin toistaiseksi) toimivan. En halua mäkkiä, mutta kyllä tää Windows panee miettimään niitä vaihtoehtoja. Joko Linux on tarpeeksi helppo kaltaiselleni maallikolle? Entä toimiiko koneeni, jos siinä on vain se Linux? Pitänee ottaa selvää.

Novo Brdo / Novobërdë

Old cemetary near NB fortress

Old cemetery near NB fortress

Novo Brdo / Novobërdë is where I started my work here in Kosovo. Today I went back there in order to enjoy the best NB has to offer: silence, fresh air, and a bit of hiking. In addition to the countless hills and beautiful roads, NB has a few touristic sights; like the old fortress, remains of an old cathedral, and a tomb. However, the main reason to go to NB is silence and the fresh air. If interested in staying or dining there, check the website of the rural tourism project.

Black Hawk Dow… Up

Black Hawk above the city of Peja

Black Hawk above the city of Peja

Before coming to Kosovo, I knew Black Hawks mainly from Mark Bowden’s book, and the subsequent Ridley Scott film, Black Hawk Down. As you may guess I’m talking about the Sikorsky UH-60 helicopter - the type that was shot down in Mogadishu and in the end lead to the withdrawal of the American troops.

In Kosovo you can see Black Hawks on daily basis. Especially here in the sector of the largest base, the American Bondsteel. Maybe because of the recent arrival of the new rotation (of peace keepers), the Black Hawks have been especially active in the past few weeks flying around in twos and threes.

Helicopters have always fascinated me, and I think Black Hawks are among the prettier ones. Maybe I’ll be lucky and get the chance to fly in one of those. Yeah, sure…