Vihaan Vistaa

Olin äskettäin Suomessa lomailemassa ja ostin samalla uuden tietokoneen. Sellaisen modernin, missä oli esiasennettuna Windowsin Vista-käyttöjärjestelmä. Ostin koneen maanantaina. Kokeilin sitä illalla ja se vaikutti ihan toimivalta. Tiistaina lensin tänne, ja kone vaikutti yhä toimivan. Keskiviikkona se ei sitten enää toiminutkaan.

Keskiviikkoillan epätoivoisista korjausyrityksistä väsyneenä otin yhteyttä Suomeen valmistajan tukeen. Lupasivat vastata työpäivän aikana. Perjantaina neljän aikoihin, vastausta saamatta, päätin lopulta soittaa sinne tukeen, mistä sainkin sinällään ihan hyvää palvelua turhia odotamatta. Syy kuitenkin jäi hieman vaivaamaan: “…sitä on vähän vaikea selittää maallikolle. Se on ikään kuin mennyt sekaisin päivityksestä.” Sanoivat lisäksi että sellaista sattuu.

No, nyt kone näyttää taas (ainakin toistaiseksi) toimivan. En halua mäkkiä, mutta kyllä tää Windows panee miettimään niitä vaihtoehtoja. Joko Linux on tarpeeksi helppo kaltaiselleni maallikolle? Entä toimiiko koneeni, jos siinä on vain se Linux? Pitänee ottaa selvää.

1 comment to Vihaan Vistaa

  • Samuli

    Windows 7, ilmeisesti jo saatavana jonkinsorttisena versiona lähimmästä piraattipoukamastasi. Tiedä sitten minkälaisiin allikoihin sillä ajautuu.

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>