Toni Alaranta
On olemassa kaksi laajasti esitettyä Turkin politiikkaan liittyvää luonnehdintaa, jotka eivät täysin vastaa todellisuutta. Ensinnäkin, niin Turkissa kuin lännessäkin – varsinkin vuonna 2002 tapahtuneen AKP:n valtaannousun jälkeen – Turkki on monesti kuvattu muslimidemokratiana, joka on myös tarjottu malliksi Lähi-idän itsevaltaisille muslimienemmistöisille valtioille. Toiseksi, joidenkin Turkki-tutkijoiden ja varsinkin läntisten poliitikkojen mukaan AKP edustaa Turkissa [...]
Pari turkkilaista ystävääni ovat kysyneet minulta, mitä oikein ajattelen viikonlopun vaalituloksesta. Alkuun en osannut vastata tähän sinänsä yksinkertaiseen kysymykseen. Toki saatoin toistaa samaa mantraa kuin muutkin: AKP voitti, mutta paikkamäärän valuminen alle 330:n vaikeuttaa perustuslakiuudistuksen läpi ajamista. BDP sai lisää paikkoja ja vahvisti asemaansa Kaakkois-Turkissa. CHP:n äänimäärän kasvu ei riitä estämään puheenjohtaja Kılıçdaroğluun kohdistettua kritiikkiä.
[...]
Pääministeri Erdoğanin johtama hallitseva Oikeus- ja kehityspuolue (AKP) voitti eilen Turkissa pidetyt parlamenttivaalit. Myös oppositiossa olleet CHP ja MHP onnistuivat uusimaan mandaattinsa – eli ylittämään kymmenen prosentin äänikynnyksen – ja kurdien BDP sai kasvatettua paikkamääräänsä sitoutumattomien ehdokkaidensa avulla.
Tulokset lyhyesti (tämän hetkisen tiedon mukaan – tulosten kehittymistä voi seurata mm. täällä):
Oikeus- ja kehityspuolue [...]
Turkin parlamenttivaalit lähestyvät (12. kesäkuuta), mutta vaalikampanjointia varjostavat useat sisäiset ongelmat (puhumattakaan rajan takana Syyriassa mahdollisesti kypsyvästä vallankumouksesta), kuten lukuisat toimittajista tehdyt tutkintapyynnöt, oikeistopoliitikoiden salasuhteita paljastaneet nettivideot sekä armeijan ja PKK:n kiihtyvät yhteenotot.
Kaikkein vakavin näistä on kurdikysymyksen eskaloituminen. Esimerkiksi huhtikuun lopulla seitsemän PKK:n jäsentä kuoli yhteenotossa Tuncelissa. Seurauksena oli odotetusti tuhansien kurdien väkivaltaisia [...]
Samaan aikaan kun Turkin nykyhallinto pyrkii laajentamaan konsensuspohjaa politiikassa, konsensuksen ulkopuolelle jääviä tahoja valvotaan yhä tarkemmin. Demokratian kannalta suuntaus on huolestuttava: laajempi näennäinen yksimielisyys ei tarkoita vahvempaa demokratiaa. Usein tilanne on juuri päinvastoin. Se saattaa olla merkki tukahdutetusta poliittisesta kentästä, josta puuttuu demokratialle välttämätön oikeutettu ja rauhanomainen poliittinen pluralismi. Kirjoitin vuoden alussa, että Turkin [...]
Toissaviikkoisen Diyarbakırin-matkani ensimmäinen ja sinänsä yllätyksetön havainto on, että kurdienemmistöisessä kaupungissa kaikki on poliittista. Myös ei-poliittisilla tahoilla, kuten haastattelemallani insinööriliiton puheenjohtajalla, on vahva ja perusteltu kanta Turkin ja sen kaakkoisosien politiikkaan. Hallituksen demokraattisen avautumisen politiikka on tuonut uusia tuulia politiikkaan, mutta kuten suurin osa tilannetta seuraavista on todennut, lisää uudistuksia tarvitaan. Kurdinkielisen TRT-televisiokanavan avaamisella on [...]
Turkin politiikka on eräänlaista verkostopolitiikkaa. Politiikkaan vaikuttavat virallisen hallintokoneiston ohella useat epäviralliset tahot. Yksi tärkeimmistä tahoista on vaikutusvaltainen liike-elämää edustava liitto TÜSİAD (Türk Sanayicileri ve İşadamları Derneği). TÜSİAD on keskeinen toimija Turkin politiikassa ja sen toiminta on paljon muutakin kuin liike-elämän etujen ajamista. Viime viikolla TÜSİAD julkisti näkemyksensä Turkin uudeksi perustuslaiksi. Raportti aiheutti kuohuntaa Turkin [...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 13 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 13 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
