Lakkautetun kurdipuolue DTP:n entinen puheenjohtaja Ahmet Türk on taas syytteessä. Tilanne ei sinällään ole hänelle uusi ja samalla kun Türk sai uuden syytteen istanbulilainen tuomioistuin vapautti hänet toisesta.
Türkin viimeisin syyte tuli hänen 24. helmikuuta 2009, kolme päivää maailman äidinkielenpäivän jälkeen Turkin parlamentissa kurdiksi pitämästä puheestaan. Ankaralaisen syyttäjän mukaan Türk rikkoi puheellaan poliittisista puolueista [...]
Lomat ovat olleet ohi jo pitkään ja nyt on aika palata arkeen myös täällä verkon puolella. Turkissa vuosi 2009 päättyi poliittisen sekamelskan merkeissä, kun jälleen yksi kurdipuolue tuli tiensä päähän oikeuden päätöksellä. Demokraattinen yhteiskuntapuolue (DTP) lakkautettiin 11. joulukuuta, kun Turkin perustuslakituomioistuin totesi sen olleen valtionvastaisten toimien keskus (l. DTP:llä oli liikaa yhteyksiä Kurdistanin työväenpuolueeseen, PKK). [...]
AKP piti pintansa, mutta joutui taipumaan, ja CHP nousi, mutta jäi kuitenkin toivomastaan tuloksesta.
Kondan ennuste ei tällä kertaa pitänyt paikkaansa ja AKP sai ensikertaa kokea miltä äänien menettäminen voi tuntua. Se selvisi kuitenkin säikähdyksellä ja säilytti asemansa maan selvästi suurimpana puolueena. Seuraavassa joitain vaalien tunnuslukuja:
AKP sai 40,1% äänistä, CHP 28,2%, MHP 14,7%, [...]
Enää pari päivää vaaleihin ja Turkissa on uutisoitu käsirysyistä ja yhteenotoista eri puolilla maata. Diyarbakırissa joukko ihmisiä hyökkäsi AKP:n tilaisuuteen – kuusi loukkaantunutta. AKP:n edustajien mukaan kaupungissa olisi hyökätty myös CHP:tä, MHP:tä ja kurdipuolue HAK-PARia vastaan. Päivän iskuista on epäilty kurdipuolue DTP:n kannattajia. Diyarbakırin pormestari, DTP:n ehdokas Osman Baydemir kuitenkin vieraili AKP:n vaalitoimistossa [...]
Vietin viikonlopun flunssaisena sohvalla maaten, ja viihdytin itseäni, etenkin sunnuntaina, seuraamalla Turkin paikallisvaaleja edeltäneen viikonlopun kampanjointia. Haber Türk seurasi, valitettavasti, lähinnä kahden suurimman puolueen (hallitseva AKP ja pääoppositiopuolue CHP) nokittelua, vaikka esimerkiksi Istanbulissa nähtiin yhden päivän aikana useita eri puolueiden suuria tilaisuuksia (jopa samalla paikalla toisiaan seuraten).
Yleisesti vaalikampanjasta voidaan todeta, että se on keskittynyt [...]
Perjantaina Turkissa koettiin shokki, kun kassaatiotuomioistuimen (Yargıtay) pääsyyttäjä Abdurrahman Yalçınkaya jätti perustuslakituomioistuimelle tutkintapyynnön hallitsevasta Oikeus- ja kehityspuolueesta (AKP). Yalçınkayan kirjelmän mukaan AKP täytyy lakkauttaa, koska siitä on tullut sekularisminvastaisen toiminnan pesä.
Turkkilaisten lehtien mukaan 160-sivuisessa, lähinnä uutisleikkeistä koostuvassa syytekirjelmässä vaaditaan lisäksi 71 poliitikolle viisivuotista kieltoa politiikasta. Näiden joukossa ovat ainakin pääministeri Recep Tayyip Erdoğan, presidentti [...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 13 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 13 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
