Vaikka Euroopan rajalla? onkin sapattivapaalla, niin tässä pari kulttuurivinkkiä:
Helsingissä esitetään 14. joulukuuta turkkilaisia lyhytelokuvia. Paikkana Dubrovnik ja lisätietoja löytyy täältä.
Pristinassa, Kosovossa, alkaa huomenna 11. joulukuuta turkkilaisen elokuvan viikko (no, totuuden nimessä se on kyllä vajaa viikko, sillä se päättyy jo tiistaina). Paikkana elokuvateatteri Kino ABC, ja ohjelma [...]
Kun en ole itse ehtinyt kirjoittamaan tänne, nyt onkin hyvä tilaisuus katsoa, mitä muut ovat saaneet aikaan. Kierroksen voi aloittaa päivän Hesarista, jossa toimittaja Hugh Pope kirjoitti Turkin ja Armenian suhteiden lämpenemisestä. Kirjoitus oli hyvä ja mielestäni samoilla linjoilla kuin kirjoitukseni parin viikon takaa. Tosin olen eri mieltä Popen kanssa siitä, että kansanmurha-termin käytöstä voisi olla [...]
Iisalmessa liikkuvat voivat 23.4. asti käydä tutustumassa Gökçen Dilek Acayn valokuvien näyttelyyn.
Helsingissä puolestaan on tarjolla Fatih Akınin uusi elokuva Taivaan reunalla. Saksanturkkilaisen ohjaajan uutuus oli mielestäni heikompi kuin hänen läpimurtoelokuvansa Suoraan seinään. Häiritsevintä elokuvassa oli kuitenkin paikoin varsin eriskummalliset suomennokset! Omalla subjektiivisella asteikollani elokuva ansaitsi ***/*****, eli voin kyllä suositella sitä.
Ohjaajan faneille tiedoksi, että ainakin vielä [...]
Uusimmat kommentit