elo 222013
 

Pian on kulunut kolme kuukautta ns. Gezi-levottomuuksien alkamisesta. Kirjoitin tilanteesta heti tuoreeltaan, mutta koen, että on aika palata aiheeseen. Kesäkuun levottomuudet ylittivät uutiskynnyksen läntisessä maailmassa ja analyysejäkin on näkynyt – jotkut hyviä, toiset ei niinkään. Sittemmin vallankaappaus Egyptissä on vienyt huomion, mikä on ymmärrettävää, mutta tilanne Turkissa ei kuitenkaan ole ohi. Seuraavassa pyrin avaamaan tapahtumia kolmesta eri näkökulmasta: Mistä mielenosoituksissa oli/on kyse? Vertautuivatko tapahtumat ns. […]

Gezipuisto, vielä kerran - osa 1
huhti 232013
 

Toni Alaranta Tämän kirjoituksen lähtökohtana on maailmankuulun turkkilaisen pianistin Fazıl Sayn äskettäin saama tuomio jumalanpilkasta. Kyseinen tapaus on hedelmällinen lähtökohta islamofobian, liberalismin ja AKP:n Eurooppa-suhteen tarkastelulle. Valitettavasti kyseistä keskustelua hallitsevat yleensä yksinkertaistavat äärilaidat. Ensinnäkin, kaikissa eurooppalaisissa yhteiskunnissa esiintyy äärioikeistoryhmiä, joiden yksi keskeinen yhteinen nimittäjä on vastakohtien, pelon ja vihan rakentaminen. Monesti kyseiset äärioikeistoliikkeet kuvaavat muslimit ja islamin vitsauksena, josta Euroopan tulisi päästä mieluiten kokonaan eroon. […]

Islamofobia ja uskonnon liberaali kritiikki
helmi 082012
 

Ilmaisun- ja sananvapauteen liittyvät kysymykset ovat jo pitkään olleet huomion kohteena Turkissa. Olikin luonnollista, että myös presidentti Halonen otti asian esille viime vuonna tekemänsä vierailun yhteydessä. Toimittajat ilman rajoja (RSF) -järjestön viimeisimmän raportin mukaan Turkki on vajonnut sijalle 148 järjestön kaikkiaan 179 maata kattavalla listalla. Toki voidaan aiheellisesti kysyä, onko ilmaisunvapauden tilanne Turkissa todella huonompi kuin Tadzhikistanissa (tai Zimbabwessa), jossa ei ole riippumatonta tiedonvälitystä. Koska asiat ovat […]

marras 252011
 

Johanna Nykänen Osallistun tällä hetkellä Istanbulin Marmaran yliopiston järjestämään konferenssiin Alternative Approaches to International Relations: Turkey and Beyond. Mielenkiintoisen ja dynaamisen keskustelun yllä leijuu kuitenkin tumma pilvi: yhden paneelikeskustelun alkuperäinen puheenjohtaja, Marmaran yliopiston professori Büşra Ersanlı, ei ole paikalla, koska hän istuu tällä hetkellä vankilassa epäiltynä terroristiyhteyksistä. Ersanlı pidätettiin aikaisemmin tässä kuussa osana meneillään olevaa KCK-tutkintaa, josta on kirjoitettu täällä aikaisemminkin. Tutkinta koskee Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) […]

maalis 312011
 

Viime aikoina Turkkia puhuttanut ja ilmeisesti toimittaja Ahmet Şıkin vangitsemiseen johtanut Imaamin armeija (İmamın Ordusu) -työnimellä kulkenut käsikirjoitus on julkaistu verkossa. Fethullah Gülenin johtaman liikkeen ja poliisin suhteita käsittelevän käsikirjoituksen jo aiemmin lukeneet ovat vahvistaneet kyseessä olevan aidon kopion. Vielä on epäselvää, kenen hallussa nyt levinnyt kopio on ollut ja kuka sen on julkaissut verkossa. Turkin poliisia oli kritisoitu pyrkimyksistä takavarikoida myös käsikirjoituksen sähköiset versiot ja heitä […]

maalis 282011
 

Tasavallan presidentti Tarja Halonen ilmaisi huolensa ilmaisunvapauden tilasta Turkissa, kun hän tapasi turkkilaisia toimittajia ennen tänään alkavaa Turkin-vierailuaan. Samalla hän toisti tukensa Turkin EU-jäsenyyspyrkimyksille. Muun muassa Milliyet– ja Radikal-sanomalehtien toimittajille antamassaan haastattelussa presidentti Halonen sanoi pitävänsä ilmaisun- ja lehdistönvapautta erittäin tärkeinä ja että niihin liittyviä ongelmia seurataan tarkkaan EU:n jäsenmaissa. Halonen viittasi etenkin muutama viikko sitten pidätettyjen toimittajien Ahmet Şıkin ja Nedim Şenerin tapaukseen, ja toivoi, että […]