Yksi Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin tärkeimmistä vaaliteemoista on Istanbulin kaupunkisuunnittelu. Hänen kolmen uudistuksen pakettinsa – kolmas silta Aasian ja Euroopan välille, toinen kanaali Mustanmeren ja Marmaranmeren välille ja Istanbulin jakaminen kahdeksi erilliseksi kaupungiksi – on näkyvästi esille ympäri Istanbulia roikkuvissa vaalijulisteissa. Erdoğan on tuonut suunnitelmat esiin myös vaalipuheissaan ja kutsunut kanaalisuunnitelmaa ”hulluksi” ja kahden [...]
Kurdielokuvia festivaaleilla Istanbulissa
Istanbulissa on meneillään vuosittainen !f Istanbul -elokuvafestivaali, jonka suosio on ollut edellisvuosien tapaan huikea. Festivaaleilla nähdään viime vuoden tapaan myös kurdeista kertovia elokuvia. Festivaalien järjestäjät haluavat näin jatkaa hallituksen vuonna 2009 aloittamaa politiikkaa, joka tähtää kurdikysymyksen ratkaisemiseen. Hallituksen toimia politiikan edistämiseksi on kritisoitu riittämättömiksi, ja elokuvilla pyritään pitämään uudistuksen ilmapiiriä vireillä. Näytökset ovat olleet [...]
Tapasin toissa päivänä turkkilaisen vihreän liikkeen aktivistin. Keskustelumme kääntyi nopeasti Istanbulin suunnitteilla olevaan kolmanteen siltaan. Sillasta puhutaan tällä hetkellä kuumeisesti – ellei Turkissa yleisesti niin ainakin Istanbulissa. Liikenneministeri Binali Yıldırımin viime vuonna julkistaman suunnitelman mukaan silta kulkisi Euroopan puoleisesta Garipçesta Aasian puoleiseen Poyrazköyhin. Tämä olisi Istanbulin kolmas silta, joka yhdistää Euroopan ja Aasian mantereet. [...]
Ulkopoliittinen instituutti on vuoden vaihteessa julkaissut kaksi Turkki-aiheista kirjoitusta: Johanna Nykäsen blogi-puheenvuoro pohtii Turkin menettämistä länsimaiden näkökulmasta, kun taas hänen briefing paperinsa käsittelee EU:n mahdollista roolia kurdikysymyksen ratkaisussa.
Nykäsen blogikirjoitus on näistä kahdesta parempi. Hän tuo hyvin esiin, miten asiaa on tarkasteltu länsimaiden näkökulmasta (ja peloista käsin), ja kuinka “[p]uhe menettämisestä näiden sinänsä taidokkaiden [...]
Kirjoitin hiljattain turkkilaisesta laulajasta Ferhat Tunçista, joka on poliittisen aktiivisuutensa takia joutunut ongelmiin viranomaisten kanssa. Tällä kertaa hän on syytteessä kielletyn Maolaisen kommunistisen puolueen (MKP) tukemisesta. Aiemmin syyte oli jo kaatunut rikosoikeudessa, mutta vetoomustuomioistuin palautti tapauksen uuteen käsittelyyn.
***
The Guardianin verkkosivuilla on julkaistu Andrew Finkelin mainio, Istanbulia ylistävä artikkeli. Mutta ei [...]
Turkin ihmisoikeusyhdistys (İHD) julkaisi hiljattain vankilaoloja käsittelevän vuosiraporttinsa. Yhdistys kampanjoi viime vuonna aktiivisesti vankien terveydenhoidon puolesta. Raportissa vaaditaankin vangeille oikeutta kunnolliseen terveydenhoitoon vankiloissa (tai mahdollisuuta saada tarvittavaa hoitoa vankiloiden ulkopuolella).
Muita raportin esiin nostamia epäkohtia olivat mm. yhä jatkuva vankien eristäminen (ns. F-tyypin vankiloissa), kidutus sekä lasten suuri määrä Turkin vankiloissa.
Bianetin englanninkielinen uutinen.
[...]
Yhdysvaltalainen Travel+Leisure-lehti on listannut maailman parhaat matkakohteet ja hotellit. Viime vuoteen nähden Istanbul oli laskenut yhden sijan parhaiden kaupunkien sarjassa, kun se oli yhdeksäs maailman kaupunkien joukossa ja kolmas Euroopassa heti Firenzen ja Rooman jälkeen.
Myös Istanbulin hotellit pärjäsivät kiitettävästi, vaikka Sultanahmetin Four Seasons oli joutunut luopumaan Euroopan listan kärkipaikasta ollen nyt vasta seitsemäntenä. Çırağan [...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 13 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 13 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
