Väkivaltaiset yhteenotot ovat olleet Turkissa lähes jokapäiväisiä heinäkuun lopulta, kun PKK päätti yksipuolisen tulitaukonsa. Esimerkiksi elokuun 2. päivänä kolme sotilasta sai surmansa Vanissa ja iso jytky tuli 17. elokuuta, kun 12 sotilasta ja kylävartijaa sai surmansa PKK:n iskussa. Jopa sata kiloa räjähteitä sisältänyt pommi laukaistiin kauko-ohjauksella panssaroidun miehistönkuljetusajoneuvon ajaessa sen ohi. Turkki [...]
Kaakkois-Turkin poliittisen tilanteen kärjistyessä on hyvä hetki katsoa hieman poliittisen sumuverhon taakse ruohonjuuritason tilannetta. Haastattelin viime kuussa Diyarbakırissa sijaitsevan Bağlarin kaupunginosan hallintoa, joka hahmotteli asukkaiden elämäntilannetta viime joulukuussa tehdyn tutkimuksen kautta. Terrorisminvastaisen sodan nimissä tehdyt laajamittaiset kylien tyhjentämiset Kaakkois-Turkissa synnyttivät mittavat pakolaisaallot, jotka asettuivat asumaan suurilta osin juuri Bağlariin. Tämä on johtanut moniongelmaisten asuinalueiden [...]
Samaan aikaan kun Turkin nykyhallinto pyrkii laajentamaan konsensuspohjaa politiikassa, konsensuksen ulkopuolelle jääviä tahoja valvotaan yhä tarkemmin. Demokratian kannalta suuntaus on huolestuttava: laajempi näennäinen yksimielisyys ei tarkoita vahvempaa demokratiaa. Usein tilanne on juuri päinvastoin. Se saattaa olla merkki tukahdutetusta poliittisesta kentästä, josta puuttuu demokratialle välttämätön oikeutettu ja rauhanomainen poliittinen pluralismi. Kirjoitin vuoden alussa, että Turkin [...]
Maaliskuun alussa, pian sen jälkeen kun Kurdistanin työväenpuolue (PKK) oli ilmoittanut päättävänsä yksipuolisen tulitaukonsa, Kurdistanin vapauden haukat (TAK) -järjestö julkisti tiedotteen, jossa se uhkasi kurdeja, jotka tekevät yhteistyötä Turkin hallituksen kanssa. TAK:n mukaan nämä käärmeet, jotka toimivat Turkin valtion kätyreinä johtaja Apon (PKK:n johtaja Abdullah Öcalan) ja kurdikansan vapaustaistelua vastaan, eivät voi nukkua [...]
Helsingin Sanomat julkaisi tänään Johanna Nykäsen vieraskynäkirjoituksen Turkin kurdikysymyksestä ja Euroopan unionin mahdollisesta roolista ratkaisun löytämiseksi. Aihe sivuaa läheisesti hänen väitöskirjaprojektiaan.
***
Kurdien Rauha- ja demokratiapuolueen (BDP) ajama demokraattinen autonomia -ohjelma (ohjelmasta ja sen taustoista) on lähtenyt käyntiin, kun Itä- ja Kaakkois-Turkissa on lehtitietojen mukaan perustettu useita kylä-, kortteli- ja alueneuvostoja. Vaikka [...]
Kurdien Rauha- ja demokratiapuolueen (BDP) johto ilmoitti eilen, että se aikoo toimia kesäkuun parlamenttivaaleissa samoin kuin neljä vuotta sitten. Vuoden 2007 vaaleissa silloisen kurdipuolueen DTP:n (sen lakkauttamisesta) ehdokkaat kampanjoivat sitoutumattomina välttääkseen Turkissa käytössä olevan kymmenen prosentin vaalikynnyksen. Valtakunnallinen vaalikynnys koskee siis ainoastaan puolueiden (ml. vaaliliitot) listoilla olevia ehdokkaita. DTP onnistui viimevaalien taktiikassaan ja [...]
Kurdielokuvia festivaaleilla Istanbulissa
Istanbulissa on meneillään vuosittainen !f Istanbul -elokuvafestivaali, jonka suosio on ollut edellisvuosien tapaan huikea. Festivaaleilla nähdään viime vuoden tapaan myös kurdeista kertovia elokuvia. Festivaalien järjestäjät haluavat näin jatkaa hallituksen vuonna 2009 aloittamaa politiikkaa, joka tähtää kurdikysymyksen ratkaisemiseen. Hallituksen toimia politiikan edistämiseksi on kritisoitu riittämättömiksi, ja elokuvilla pyritään pitämään uudistuksen ilmapiiriä vireillä. Näytökset ovat olleet [...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 11 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 12 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
