Pari turkkilaista ystävääni ovat kysyneet minulta, mitä oikein ajattelen viikonlopun vaalituloksesta. Alkuun en osannut vastata tähän sinänsä yksinkertaiseen kysymykseen. Toki saatoin toistaa samaa mantraa kuin muutkin: AKP voitti, mutta paikkamäärän valuminen alle 330:n vaikeuttaa perustuslakiuudistuksen läpi ajamista. BDP sai lisää paikkoja ja vahvisti asemaansa Kaakkois-Turkissa. CHP:n äänimäärän kasvu ei riitä estämään puheenjohtaja Kılıçdaroğluun kohdistettua kritiikkiä.
[...]
Pääministeri Erdoğanin johtama hallitseva Oikeus- ja kehityspuolue (AKP) voitti eilen Turkissa pidetyt parlamenttivaalit. Myös oppositiossa olleet CHP ja MHP onnistuivat uusimaan mandaattinsa – eli ylittämään kymmenen prosentin äänikynnyksen – ja kurdien BDP sai kasvatettua paikkamääräänsä sitoutumattomien ehdokkaidensa avulla.
Tulokset lyhyesti (tämän hetkisen tiedon mukaan – tulosten kehittymistä voi seurata mm. täällä):
Oikeus- ja kehityspuolue [...]
Turkin parlamenttivaalit lähestyvät (12. kesäkuuta), mutta vaalikampanjointia varjostavat useat sisäiset ongelmat (puhumattakaan rajan takana Syyriassa mahdollisesti kypsyvästä vallankumouksesta), kuten lukuisat toimittajista tehdyt tutkintapyynnöt, oikeistopoliitikoiden salasuhteita paljastaneet nettivideot sekä armeijan ja PKK:n kiihtyvät yhteenotot.
Kaikkein vakavin näistä on kurdikysymyksen eskaloituminen. Esimerkiksi huhtikuun lopulla seitsemän PKK:n jäsentä kuoli yhteenotossa Tuncelissa. Seurauksena oli odotetusti tuhansien kurdien väkivaltaisia [...]
Toni Alaranta
Turkin parlamenttivaaleihin on aikaa viitisen viikkoa; vaalit siis sunnuntaina 12. kesäkuuta. Viimeisten kyselyjen mukaan hallitseva AKP on taas saamassa lähes puolet kaikista äänistä, kovasti sosiaalidemokraattiseksi pyrkivälle kemalisti-puolue CHP:lle kyselyt povaavat 20–25 prosenttia ja ”paikalliset persut” eli Kansallismielinen toimintapuolue (Milliyetçi Hareket Partisi, MHP) olisi saamassa noin kymmenen prosenttia äänistä. Nämä puolueet ovatkin ainoat jotka [...]
Turkin politiikka on eräänlaista verkostopolitiikkaa. Politiikkaan vaikuttavat virallisen hallintokoneiston ohella useat epäviralliset tahot. Yksi tärkeimmistä tahoista on vaikutusvaltainen liike-elämää edustava liitto TÜSİAD (Türk Sanayicileri ve İşadamları Derneği). TÜSİAD on keskeinen toimija Turkin politiikassa ja sen toiminta on paljon muutakin kuin liike-elämän etujen ajamista. Viime viikolla TÜSİAD julkisti näkemyksensä Turkin uudeksi perustuslaiksi. Raportti aiheutti kuohuntaa Turkin [...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Are Gülenists becoming the new Kemalists? A good, new article on the movement http://t.co/EOUqul1R, 16.5.2012
- Turkey's Attack (in December) on Civilians Tied to U.S. Military Drone http://t.co/qwrmfMOF, 16.5.2012
- @Ulkopolitist WWII:sta vielä yksi helmi: Casablanca! Japanista voisi mainita Kurosawan Kagemushan, 16.5.2012
- @Ulkopolitist Toimittajia sodan keskellä: Kuoleman kentät, Salvador., 16.5.2012
- Pristina roundabout, another case of poor inspection and corruption in Kosovo? http://t.co/jmL1UBLQ, 16.5.2012
- Seems like the French elections are reviving Turkey's EU bid http://t.co/p1IOdIwS But will that last beyond June and Cypriot presidency?, 16.5.2012
- Meskhetian Turks returning to Georgia faced w/ obstacles http://t.co/YwfZUQgx, 16.5.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan Syyria talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
Arkisto
