Maailmanpankki julkaisi hiljattain vuosittaisen Doing Business -raporttinsa, missä se vertailee yritystoiminnan mahdollisuuksia (helppoutta) kaikkiaan 183:ssa maassa. Turkin kannalta raportti on kohtuullisen hyvää luettavaa. Vaikka sen sijoitus oli vasta 71., Turkki onnistui parantamaan kaksi pykälää edellisestä vuodesta, minkä lisäksi Turkin sijoitus oli parempi kuin sen suurilla naapureilla Kreikalla (100.), Iranilla (144.) ja Irakilla (164.) tai [...]
Konservatiivinen yhdysvaltalaisjärjestö Heritage Foundation julkaisi hiljattain tutkimuksensa talouden vapaudesta 183 maassa. Järjestö on kiinnostunut niin työvoiman ja pääoman vapaasta liikkuvuudesta kuin omistusoikeuden turvasta. Turkki oli vertailussa 75. voiton mennessä Hong Kongiin (Suomi oli sijalla 17). Turkki oli kuitenkin parantanut asemiaan edellisvuoteen verrattuna ja se jätti taakseen mm. Italian ja Kreikan.
Toisaalla Washingtonissa poliittisia [...]
Turkin talous on blogissamme jäänyt hieman lapsipuolen asemaan. Tähän on varmaan useampia syitä, joista yksi on se, että olemme tietoisesti nostaneet poliittiset tapahtumat ja kehityksen blogimme keskiöön. Omia talouden analyysejamme odotellessa, voitte käydä lukemassa esimerkiksi Suomen suurlähetystön laatiman katsauksen Turkin talouden tilasta vuonna 2008. Lähetystön raportissa sivutaan myös Turkissa toimivia suomalaisyrityksiä.
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 13 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 13 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
