Yksi Turkin EU-taipaleen hankalimmista kompastuskivistä on ollut Kypros, pieni itäisen Välimeren saari Turkin ja Syyrian kainalossa. Sunnuntain Cyprus Mail -lehdessä oli laaja artikkeli helmikuussa pidetystä tapaamisesta Turkin johdon ja kyproksenkreikkalaisten (toimittajien, tutkijoiden ja kansalaisjärjestöjen edustajien) välillä. Uutinen on toiveita herättävä siinä mielessä, että tapaaminen oli ainutlaatuinen ja esitetyt ajatukset varsin toiveita herättäviä.
Ratkaisu [...]
Turkin ja Armenian neuvottelijat pääsivät eilen sopuun Sveitsin välittämissä neuvotteluissa tiekartasta, jonka tavoitteena on diplomaattisuhteiden solmiminen sekä Turkin ja Armenian suhteiden normalisointi. Tiekartta, tai protokolla, pitää kuitenkin vielä hyväksyä molempien maiden parlamenteissa ennen kuin se astuu voimaan.
Tiekartassa esitetyn aikataulun mukaan maiden välinen raja tulee avata kaksi kuukautta protokollan voimaantulon jälkeen. Siinä sovitaan [...]
Kun en ole itse ehtinyt kirjoittamaan tänne, nyt onkin hyvä tilaisuus katsoa, mitä muut ovat saaneet aikaan. Kierroksen voi aloittaa päivän Hesarista, jossa toimittaja Hugh Pope kirjoitti Turkin ja Armenian suhteiden lämpenemisestä. Kirjoitus oli hyvä ja mielestäni samoilla linjoilla kuin kirjoitukseni parin viikon takaa. Tosin olen eri mieltä Popen kanssa siitä, että [...]
Viime aikoina tiedotusvälineissä on kirjoitettu paljon Turkin ja Armenian suhteiden lämpenemisestä. Odotettiinpa maiden solmivan diplomaattisuhteet ja avaavan niiden välisen maarajan huhtikuun loppuun mennessä. Aivan näin nopeasti asiat eivät ole kuitenkaan edenneet, mutta ilmassa on toivoa asioiden etenemisestä lähitulevaisuudessa.
Turkin ja Armenian suhteita ovat varjostaneet kaksi ongelmaa: armenialaisten kansanmurhan tunnustaminen sekä Armenian miehittämä Vuoristo-Karabah ja suunnilleen [...]
Lupailin jokin aika sitten kirjoittavani Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman Turkin-vierailun ennakkotunnelmista. Valitettavasti työkiireet ja lomavalmistelut veivät aikani ja tyydynkin nyt käymään lyhyesti läpi joitain vierailun pääaiheita. Kuten ehdin jo ennakoimaan, agendalla olivat niin Lähi-itä, Nato kuin Armeniakin. Venäjästä ei puhuttu ainakaan julkisuudessa, mutta yllättyisin jos sitä ei olisi käsitelty.
Yhdysvalloille Turkki on ennenkaikkea strateginen kumppani, [...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 14 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 14 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
