Istanbulilainen tuomioistuin jakoi tänään tuomioita Engin Çeberin kuolemaan johtaneessa kidutustapauksessa. Elinkautistuomion saivat Metrisin vankilan apulaisjohtaja sekä kolme vanginvartijaa. Lisäksi neljä poliisia ja asian salailuun osallistunut lääkäri saivat lievempiä tuomioita. Ilokseni huomaan, että tapaus on ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen ja päätynyt jopa Iltalehden sivuille.
Olen jo aiemmin kirjoittanut Engin Çeberistä, nuoresta kommunistista, jonka poliisi otti kiinni ja pahoinpiteli syksyllä 2008. Poliisiasemalta Çeber vietiin vankilaan, jossa häntä kidutettiin, ja reilu viikko kiinnioton jälkeen hän kuoli saamiinsa vammoihin.
Bianet on seurannut oikeudenkäyntiä, jossa syytetään 60 henkeä osallisuudesta kidutukseen, pahoinpitelyyn ja tämän peittelyyn. Tapausta käsiteltiin taas tänään oikeudessa, missä puolustus kertoi, [...]
Turkin ihmisoikeusyhdistys (İHD) julkaisi hiljattain vankilaoloja käsittelevän vuosiraporttinsa. Yhdistys kampanjoi viime vuonna aktiivisesti vankien terveydenhoidon puolesta. Raportissa vaaditaankin vangeille oikeutta kunnolliseen terveydenhoitoon vankiloissa (tai mahdollisuuta saada tarvittavaa hoitoa vankiloiden ulkopuolella).
Muita raportin esiin nostamia epäkohtia olivat mm. yhä jatkuva vankien eristäminen (ns. F-tyypin vankiloissa), kidutus sekä lasten suuri määrä Turkin vankiloissa.
Bianetin englanninkielinen uutinen.
[...]
Ankaralainen tuomioistuin on tänään kumonnut kaupungin pääsyyttäjän aiemman päätöksen hylätä Pyydämme anteeksi armenialaisveljiltämme -kampanjasta nostetun kanteen. Käytännössä tämä voi merkitä sitä, että syytettä yritetään ajaa uudestaan läpi.
***
Vankilassa kuolleen Engin Çeberin tapauksen käsittely on jatkunut oikeudessa. Syytettyjen penkille on päätynyt 60 henkeä, joista osa on myöntänyt pidätettyjen pahoinpitelyn. Vastuulliset vankilan [...]
Ankaran pääsyyttäjä on hylännyt Pyydämme anteeksi armenialaisveljiltämme -kampanjasta nostetun kanteen. Yksityishenkilöiden nostamassa kanteessa syytettiin kampanjaan osallistuneita Turkin kansan halventamisesta (rikoslain 301. pykälä). Kyseessä on vetoomus, jossa turkkilaiset pyytävät anteeksi vuonna 1915 tapahtunutta armenialaisten joukkosurmaa (armenialaisten kansanmurhaa).
Syyttäjä perusteli päätöstään sillä, että demokraattisessa yhteiskunnassa on oltava oikeus eriäviin mielipiteisiin ja ilmaisunvapauteen.
***
Toisaalla [...]
Helsingin Sanomat uutisoi tänään, kuinka Turkin oikeusministeri on pyytänyt anteeksi vankilassa kuolleen Engin Ceberin omaisilta. Ministeri Şahin ilmoitti myös, että tapaus tullaan tutkimaan ja 19 vankilan työntekijää oli pidätetty virasta. Sinällään hienoa toimintaa oikeusministeriltä. Lisäksi voidaan todeta, että tilastojen mukaan kidutus ja pahoinpitelyt ovat vähentyneet Turkin vankiloissa.
Mutta vaikka kokonaistilanne on parantunut, kidutusta tapahtuu [...]
Vallankumouksellisen kansanvapautuspuolueen / -rintaman (DHKP/C) johtaja Dursun Karataş kuoli 11. elokuuta sairaalassa Alankomaissa. 1970-luvulta lähtien Turkin valtiota vastaan taistellut vallankumousjohtaja jätti jälkeensä järjestön, jonka tilasta ei ole selkeää kuvaa.
DHKP/C on sekä EU:n että Yhdysvaltain mukaan terroristijärjestö (EU:n lista). Viime vuosina se on keskittynyt ns. F-tyypin vankiloita vastustavaan toimintaan lähinnä omaisjärjestöjen [...]
Seuraa meitä!
Euroopan rajalla? twiittaa
- Kemal Kılıçdaroğlu's op-ed in Wash Post http://t.co/5GM42ifC - I think it's time for Turkey's political leaders to sit down and talk, 13 tuntia ago
- Oral Çalışlar (in Eng) on the demolitions on an Armenian cemetary in Malatya http://t.co/wPDbC7tF, 13 tuntia ago
- PM Erdoğan has a bad habit of saying things he shouldn't.Hasan Cemal in English on raising religious,conservative youth http://t.co/KBs0Bkw5, 4.2.2012
- @Ulkopolitist Kiitos! Yritetään pian aktivoitus taas bloginkin puolella, 3.2.2012
- US Treasury highlights links between PKK and drugs http://t.co/jvl98Go8, 3.2.2012
- Swedish MPs propose Ragıp Zarakolu for the Nobel peace prize http://t.co/RcCs5TRU, 3.2.2012
- The Vogue of the veiled? Islamilaista muotia uusissa kansissa http://t.co/e4bS4m6a, 3.2.2012
- Perferct woman! Turkish army wants you! http://t.co/ch8AJ81a, 2.2.2012
Avainsanat
301. pykälä Abdullah Gül Abdullah Öcalan AKP Armenia assyrialaiset Balkan Baskın Oran BBP BDP Beşiktaş CHP DTP elokuvat Engin Çeber Ergenekon EU Fethullah Gülen Hasan Cemal ilmaisunvapaus Irak islam Istanbul Kemal Kılıçdaroğlu kirjallisuus kurdit Kypros Lähi-itä media MHP Muhsin Yazıcıoğlu Nâzım Hikmet Orhan Pamuk PKK rankingit Recep Tayyip Erdoğan talous Taraf Turkin ulkopolitiikka Turkin vähemmistöt turkkilaiset UPI vaalit vankilat vappuAiheet
- analyysit (41)
- apurahat (1)
- ihmisoikeudet (31)
- jalkapallo (7)
- kuvasarjat (2)
- Lähi-itä (9)
- linkkejä (6)
- lukuvinkkejä (8)
- matkailu (4)
- muualla julkaisemaamme (4)
- muut (11)
- sivusto (12)
- tapahtumat ja tilaisuudet (23)
- Turkki-kirjat (3)
- uutiset (76)
- viihde ja kulttuuri (22)
Arkisto
